tiistai 29. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Oikeesti hyvä koutsi

Kuva ei liity mitenkään otsikkoon. Priya ei ole siis alkanut huutamaan minulle ohjeita häkistä käsin. Se vain kertoo kohteliaasti miten epäreilua on kun muut pääsee aksaamaan ja hänet on lukittu häkkiin. Minun possustani on siis kuoriutunut varsinainen kiljukaula. Aikaisemmin saatoin ylpeänä kertoa, ettei meidän koira vaan oottaessa huuda, ne on ne toiset koirat jotka niin tekee. No meidän äänettömyys on nyt historiaa.

 Parasta puuttua asiaan ennen kun lennetään ulos meidän treeniryhmästä koska kukaan ei jaksa kuunnella punaisia mielipiteitä.




Tuollaista vänkyrää tehtiin tänään. Älkää asiantuntevammat ihmiset välittäkö jos rata näyttää jotenkin kummalliselta. Tälle yksilölle ei ole kehittynyt minkäänlaista kykyä ymmärtää agilityradan mittasuhteita.
Rata oli ajatuksena aika helppo. Mutta niinkun minulle useasti agilityssä käy, ajatuksena helppo ei toteudukaan niin helposti käytännössä.

Priyalla oli taas hurjasti tulta hännän alla. Se meinasi heti aluksi karata naapurikentälle, joten otin sen tiukkaan valvontaan. Radassa meille nousi ongelmakohdaksi 4 ja 5. Minä hätähousuilin tuuliviirinä ympäriinsä, joten en lukinnut niitä tarpeeksi koiralle. Priya siis rykäisi niistä ohi tai juoksi suoraan putkeen. Koutsimme kehui Priyan kääntymistä 7. esteellä, se hallitsee kroppansa kuulemma hyvin ja kääntyy tiukasti. Lopun eteenlähetyksessä otimme vielä palkkaajan mukaan. Priya ampaisi ihan täysiä kun kuulu käskyn eteen eli oppi on mennyt tässä hyvin perille!

Treenien tärkeimmäksi opiksi nousi kuitenkin ihan muu kuin itse rata. Olen jo pitkään miettinyt onko Laura-koutsillamme kuudes aisti. Tai osaako hän lukea ajatuksia. Jostain syystä hän tuntuu aina tietävän mitä sanoa johonkin ongelmaan. Tänään se oli Priyan vire ja ihan eri näkökulmasta kun mitä olen tottunut kuulemaan.

Niinkuin täältä blogistakin on voinut lukea, neiti on alkanut syttyä harrastuksiin ihan eri tavalla. Sain tänään kuulla, että en ilmeisesti itse ole tullut ihan perässä. Minulla oli alkutunnin karkausyrityksen jälkeen hieman epävarma olo Priyan korvista, joten pidin sen tiukassa kurissa sen jälkeen. Vein priyan namilla/pannasta paikasta toiseen ja kiirehdin kiinniottoa palkkauksen jälkeen. Laura kysyi, että pelottaako tulihäntä Priya minua?

Hän sanoi, että nyt kun se on syttynyt sillä tavalla kun halusit niin sitten sinun pitää oppia käsittelemään sitä. Totta, lahna Priya on helpompi hallita kuin tulihäntä Priya. Tulihäntä Priyan kanssa tunsin oloni hieman epävarmaksi! ApuaApua Sehän räjähtää käsiin! Tunnetta on vaikea selittää, mutta se oli kuin joku rauhallinen olisi äkkiä muuttunut kourassa liukkaaksi ja levottomaksi. Ja pelkäsin kuollakseni että se tippuu. Sain ohjeeksi tunnustella miltä vire tuntuu käsissä ja opetella itsekin elämään sen kanssa. Olemaan tulihäntä Priyalle se mihin hän saa tarmonsa kohdistaa!

Meillä on kyllä hyvä koutsi. En voi muuta sanoa.






Olipa kerran Kakan päivän päätöskakku

Meillä on jääkaapissa magneetti, jossa seisoo:

 "mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä, sitä enemmän opin arvostamaan koiraani."

 En ihan täysin osta tätä sanontaa. En ainakaan samalla tavalla kun voisin tatuoida pärstääni sanonnan, joka komeilee meillä keittiön seinällä. 

" Voit haukkua taloani, miestäni, lapsiani, työtäni, voi jopa haukku persoonallisuuttani, mutta älä hauku koiraani-sen otan henkilökohtaisesti."

Eilen kuitenkin oli taas sellainen päivä, että voisin heittää hyvästit ihmiskunnalle ja muuttaa autiolle saarelle koirani kanssa. Kiukku-itku-potku-raivareissani raahauduin kuitenkin treeneihin (vain huomatakseni että bussikuskikin oli tänään yksi mätäpää). Mietin, että mitähän tästäkin tulee. Kruunaanko kakan päiväni kammottavilla treeneillä?



Vielä mitä. Kentällä minua odotti ihanan kannustava koutsi, hymyilevät treenikaverit ja intoa pursuva koira. Pahat fiilikset hätkähtivät sitä hauskuuden määrää ja lensivät raakkuen hartioiltani. En voi sanoin kuvailla miten pätevä Priya oli. Aloitimme treenit "toppien" harjoittelulla. Lähetimme koiraa kiertoon kepin ympäri ja siitä napakka stop! Palkkana heitin Priyalle pallon. 

Ja Wau! miten hienoiksi Priyan stopit ovat muuttuneet. Ne eivät ehkä ole maailman napakimmat äkkijarrutukset, mutta kun vertaan niitä alkukesän laahustaviin lyllerryksiin ne olivat juuri täydellisiä. Käskyn kuultuaan neiti veti jalkansa lukkoon ja pysähtyi niille sijoilleen. En halunnut jyystää stoppeja liikaa, joten siirryimme nopeasti toiseen aiheeseen.

Teimme vauhtiluoksetuloja. Ne tulivat neidiltä hyvin vauhdikkaasti. Yllätyksekseni odottaminen oli tytteröiselle liikkeen vaikein osa. Nämä ovat taas näitä asioita joista osaa riemuita vain jos tuntee Priyan ja tietää miten lahnoja luoksetuloja olen siltä joskus saanut saaliiksi. Lahna ei kuitenkaan ollut tämän päivän sana. Neiti oli tulossa luokseni niin kovaa, ettei pylly meinannut pysyä parkissa!

Sitten otimme vielä paikkikset maassa ja istuen. Käytimme Laura-koutsiltamme saamaa vinkkiä keskittymiseen paikkiksessa. Priyahan liimautuu maahan makaamaan kun sen sinne käskee, mutta keksii helposti omaa kivaa makaamisen ratoksi. Olen saanut makaamista terävöitettyä hieman kun laitan Priyalle lautaselle etäpalkan. Lautanen on piilossa minun takanani, mutta Priya tietää että se on siinä. Näin neidillä on makaamisessa "tehtävä". Se odottaa lupaa päästä lautaselle eikä ehdi nyppiä ruohoa maasta ja kaivaa hiekkaa kuonollaan. 

Kun lähdin treenien päätteeksi kohti bussipysäkkiä kaverini kanssa rupatellen, oli päivä muuttunut jo ihan erinäköiseksi. Tämä on loistava harrastus kun huolet ja murheet joutuvat niin kakkoseksi mahtavien treenien jälkeen!




sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Punainen debytantti

Kirjoitin tämän postauksen jo kerran, mutta koska bloggerilla ei tänään ole kaikki muumit laaksossa niin meni uusiksi tämä meikäläisen projekti.

Toivomme parempaa menestystä tälle tekstille. Olkoon blogger sinulle armollinen.

Priya astui tänään aussieseurapiireihin FINASC:n Open show- näyttelyssä meillä täällä kotohervannassa. Neidin saattoi lavalle urhea Maija. Uhmaten sitä tosiasiaa, että meidän herkkiksen vieminen a) pois mamman luota b)vieraan miehen kopeloitavaksi kuulosti vaikealta tehtävältä.

Kuten oletimme, Priya hieman vilkuili minua kehässä. Ahne mieli lähti kuitenkin nakkien mukaan ihan loistavasti. Seisottaminen oli tyttöläisestä hieman ällöä. Se ei ymmärtnyt mitä siltä haluttiin, joten paras vaihtoehto oli pistää pyllynsä maahan. Vieraan ukon kopeloinnin Priya otti melko tyynesti. Ilme sanoi tiukasti: "mitäs siinä kähmit", mutta neiti pysyi paikoillaan. Kiitos Maija kun uskalsit viedä neitokaisen kehään! Saat viedä uudestaankin jos ikinä näytelmiin eksytään.

Priya oli siis punaisten narttujen toinen arvostelulla:

"Nice balance. drops off a little in the croup. Very nice rear movement when going away. Her front is a little loose and she flips her feet. Sidemovement is very nice!" 




Mamma hukassa palkintojenjaossa. Kuva: Jenny Söderlund
Kuva: Jenny Söderlund

Virallisen pönötyksen lisäksi Priya sukuloi ahkerasti kentän laidalla. Meidän leirissä oli koko paikan parhaat leikit ja meteli oli sen mukainen. Siitä huolehtivat Wirneen juniorit Kayla (W. Jompsin Kumpsin), Nox (W. Jarru Pohjaan), Melli (W. Jännitysmomentti), Jippi (W. Jippijaijee), Jäynä (W. Jäätävä Jäynä) ja Jedi (W. Jokumuumuka). Priya työnsi kuononsa mukaan soppaan ja huvitti itseään yrittämällä päästä mukaan pentusten leikkeihin. Erityisesti pienen punaisen Kaylan kanssa Priyalla tuntui synkkaavan todella hyvin.

Wirneen leiriin kannettiin oikein urakalla ruusukkeita. Hoppu (W.Hermosaha) voitti sinimerlejen urosten kehän ja velipoika Jocke (W.Hirmumyrsky) tuli toiseksi. Nessa-mamman kauneutta sokea tuomari ei osannut arvostaa.

Helle ajoi meidät ja pari muuta uskaliasta Wirnistelijää uimaan. Koko hervanta tärisi kun kolme isoa ja kolme pientä aussia purkivat odottaessa kertynyttä energiaa.



Pitää kyllä kehua itseäni, olen valinnut loistavan kennelin. W-tiimi on täynnä ihanaa ja aktiivista porukkaa. Sekä tietysti upeita koiria!



perjantai 25. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Komeat punaiset prinssit


Tässä tulee taas näitä postauksia, joilla ei ole päätä eikä häntää. Mutta kerrompa silti tarinan kolmesta punaisesta hännästä.

Herwoodin metsän kaunis prinsessa priya on vastaanottanut hellepäivien kunniaksi komeita miesvieraita. Eilen saimme kunnian osallistua pienen Jedin (Wirneen Jokumuumuka) sosiaalistamiseen. Aluksi Jedi hieman epäili meidän innokasta prinsessaa, mutta ymmärsi pian neitokaisen olevan vaaraton. Siitähän vasta riemu repesi! Olin haljeta ylpeydestä kun Priya leikki pienen kanssa niin kauniisti. Tuntui kuin se osasi luonnostaan varoa pientä ja sietää sen naskalihampaita.



Otin kohtaamisesta videon. Varautakaa ällöttävään ylisöpöyteen.


Tänään saimme nauttia hieman vanhemman komistuksen seurasta kun seuraamme liittyivät Anna ja ihana Vartti-aussie. Priya teki muutaman toiston keppitreeniä ja menimme sitten yhdessä uimaan. Nuoripari leikki ja riekkui niin että koko metsä tärisi.















keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Olipa kerran lääkkeitä virevammaisuuteen

Kokoonnuimme tänään "tokoringin" eli facebookissa kokoamani kimppatreeniryhmän kanssa treenaamaan. Ryhmän tarkoituksena on lyödä kauniit päämme yhteen ja treenata koiriamme apukäsiä ja silmiä hyväksikäyttäen.

Minähän menin lupaamaan, että vedetään nämä treenit ihan läskiksi. Silläkin uhalla, että treenikaverini ihmettelevät miksi kummassa tuo vaivautui järjestämään kimppatreenit kun se tulee mukaan vain sekoilemaan. Ylpeänä voin ilmoittaa, että pidin suunnitelmastani kiinni enkä sortunut tekemään mitään järkevää. Paitsi oltiin häiriönä paikkiksessa.

Tein Priyan kanssa kolme kahden toiston riekkumistreeniä. Pyysin jotakuta pitämään Priyaa hihnassa ja lähdin hirveellä metakalla juoksemaan karkuun. Vedin perässäni lelua joka oli sidottu Priyan pentuhihnaan. Neiti pääsi irti kiskomalla irti juoksi kanssani leikkimään. Leikimme hetken. Yritin lopettaa aina ennen kun Priyalta ehti kierrokset laskea. Halusin, että neidille jäi himo minun kanssani töihin.

Priya odotti taukonsa häkissä kentän vieressä ja voin ylpeänä kertoa että se oikeasti huusi siellä häkissä. Nämä on taas näitä asioita mistä normaalin koiranomistajan pitäisi kauhistua ja moittia koiraansa, mutta minä myhäilin tyytyväisenä. Priyan kanssa seilaan itsekin välillä hieman oudoilla vesillä tämän vireen kanssa. Mainittakoon, että perinteisesti tokossa neiti on minulla vapaana koko ajan ja odotellessa nuokkuu jalkani vieressä.

Kuva: Jenny Söderlund

Tässä painiessani meidän virevammaisten ongelmien kanssa olen keskustellut aiheesta useammankin koutsini tai ystäväni kanssa. Ja oppinut seuraavaa:

1. Treenien rytmitys. Se oli meillä oli ihan persiillään. Sitä ei voi oikeastaan kutsua muuksi kuin epävarmaksi nysväämiseksi. En ollut oikein varma mitä tekisin niin pyöritin jotain perusasentoa nurkassa ilman mitään kriteerejä. Uinutin meidät molemmat johonkin ihme tokohorrokseen. Suunnittelen siis jatkossa treenit paremmin niin, että tiedän mitä teen ja monta toistoa. Treenien täytyy myös olla paremmin tauotettu ja koiran tauolla oikeasti parkissa eikä haahuilemassa omiaan.

2. Treenien sisältö. Eli "ei Milli, et voi vääntää sitä seuraamista päättömästi loputtomiin eikä teidän ehkä tarvitse tehdä paikkista kun se osaa jo möllöttää käskyn alla paikoillaan". Kai siinä nyt koira nukahtaa kun toistetaan aina sitä samaa kaavaa. Jatkossa käytän treenien suunnittelussa apuna mielikuvitusta. Yhtä asiaa voi treenata niin monella tapaa! Hyväksikäytän treeneissä myös temppuja (kierrä, peruuta..) yllätyksellisyyden säilyttämiseksi.

3. Leikkiminen. Olen kuulemma tylsä ja on ihme, että Priya jaksaa leikkiä kanssani noinkin hyvin kun se leikkii. Lelua ei tyrkätä koiralle vaan suuhun vaan siitä tehdään saalis. Teen itsestäni mielenkiintoisemman kun en ole tyrkky vaan salaperäinen (pätee myös ihmisiin :DD).

4. Oman ajattelun lisääminen. Olen päästänyt Priyan ehkä hieman helpolla ja antanut sille treeneissä vastaukset valmiiksi. Homma pysyy neidistä mielenkiintoisempana jos se saa itse tehdä tarjoamisen kautta. Haastan siis Priyan! Koiran kuuluisi olla se aktiivinen osapuoli ja minun passiivisempi.

5. Vedä joskus ihan läskiksi! Toko ei ole vakavaa nysväämistä vaan kaikkea muuta! Koko asenteeni tokoa kohtaan on saa luvan kokea muodonmuutoksen!


Kuva: Jenny Söderlund





tiistai 22. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Tarpeeksi possut treenit



Tässä kirjoittelee ylpeä possun omistaja! Mahtaa olla hieman vajaamielisen kuuloista kun joku on näin innoissaan siitä, että hänen koiransa possuili tänään oikein olan takaa. Priya vaan on niin loppuun asti kiltti, järkevä ja tunnollinen että siltä on ollut vaikea kaivaa tarpeeksi röyhkeää asennetta harrastuskentille. Tänään sain nähdä pilkahduksen sitä aussien moottoria, joka tältä koiralta löytyy kaiken sen järkevyyden alta.

Aika hassua, että se löytyi näin helteisenä päivänä kun ohjaajakin tuntee sulavansa auringon alle.

Meillä oli poikkeuksellisesti omatoimitreenit koutsimme työmatkan vuoksi. Yksimielisesti sovimme, että teemme jotain yksinkertaista ja hauskaa. Rakensimme radanpätkän, jossa pystyi harjoittelemaan ennakoivia valsseja ja eteenlähetystä.



Ajattelin että Priya fiksuna tyttönä osaisi nämä "Ilottomat" (Priyan sisko Ilo ei ollut mukana) treenit hiljaa ilman häkkiä. No possuvaihe iski päälle heti lämppälenkillä, joten Priya odotteli vuoroaan treenikaverini autossa. Sen sisältä kuului jatkuva tukahdutettu kiljuntahaukku.

Hommiin neiti lähti mahtavalla asenteella. Priya haukkui, ryösti putkeen ilman lupaa ja uskalsi kunnon painiin kanssani. Se hyppi päälleni ja repi lelua kuin viimeistä päivää. Tämän koiran kanssa en lähtenyt kieltämään omatoimista esteen suorittamista, huutamista enkä muutakaan possuilua. Päinvastoin kannustin sitä (paitsi putkeen karkaamiseen en kommentoinut mitenkään).Olen hakenut sille hommaan enemmän röyhkeyttä ja aivan mahtavaa kun se alkoi näyttämään sitä. Kunhan se tekee hommia minun kanssani niin aion jatkossakin antaa neidin sikailla treenikentällä.

Koska kun se sai lähtökäskyn, se lähti hommiin kuin ammus. Asenteessa oli selvästi jotain... no, asennetta josta pidin. Jätin treenit aika lyhyeksi jotta neidille jäi tekemisen himo päälle.

Toivon että kyseessä ei ollut ohimenevä mielenoikku vaan askel kohti sitä treenivirettä mitä olen koko kevään hakenut.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Hyvän mielen matematiikka

Ihan ensimmäiseksi haluaisin etsintäkuuluttaa aivoni. Niitä ei ole taas näkynyt hetkeen aikaan ja alan olla huolissani, että kadotin ne lopullisesti. Tänään kaipasin niitä Suvin tokotreeneissä.


Kuten kuvastakin näkyy, taisin unohtaa olevani menossa treeneihin. Heräsin viisi minuuttia ennen bussin lähtöä ajatukseen, että pitäisiköhän minun olla jossakin. Kun ajatus vihdoin löysi oikean osoitteen, minulle syttyi tuli hännän alle. Äkkiä kamat kasaan ja bussiin. Vaatevalintaani en ehtinyt edes ajatella. No kerrakos sitä hameessa ja balleriinoissa tokoaa.

Päivän treenien teema oli nouto. Täytyy myöntää, että minä hieman kammosin tätä teemaa. Meidän noutomme on nimittäin aika surullisessa vaiheessa. Se on ravinnottomassa tekemättömyyden ympäristössä jäänyt hieman kitukasvuiseksi. Olen oikeastaan vältellyt koko noutoa monta kuukautta ja piiloutunut sen faktan alle, että olen hukannut meidän noutokapulan.

Priya osaa nostaa kapulan maasta, pitää sitä kaksi sekuntia ja pudottaa sen "käskystä" maahan. Se osaa pitää kapulaa tasan sen kaksi sekuntia. Tämä uskomaton tarkkuus siksi etten minä ole antanut sen yrittää pitää kapulaa kauemmin. Vapautan pidon aina laskettuani kahteen. Jollain tiedostamattomalla tasolla haluan kai varmistella, että neiti onnistuu eikä pudota kapulaa ilman lupaa.

Suvi pyysi minua pidentämään aikaa kolmeen sekuntiin. Laskin kapulan, Priya nosti sen. yksi-kaksi-kolme! Vapautin koiran. Tosiasiassa laskin vain kolmeen hyvin nopeasti niin, että neidin ei tarvitsisi pitää sitä oikeasti sitä sekuntia pidempään. Suvi näytti olevan hieman huvittunut loistavan laskutaitoni kanssa. Hän kehui Priyan pitoa. se selvästi tietää mitä siltä odotetaan eikä mälvää ahdistuneena kapulaa. Oikeastaan Priya näyttää siltä, että voisi pidellä kapulaa koko päivän. Minä sen sijaan suhtaudun koko pitoon jotenkin koomisen hätäisesti. Uskonko todella, että Priya oppii pitämään kapulaa yhtään sen kauemmin vaikka minä opin laskemaan sataan kahden sekunnin aikana?

Pääsin treenien aikana hieman rikkomaan pitoon liittyvää kaavaani. Uskon että sain vapautuskäskyn pidettyä aisoissa jopa neljän sekunnin ajan. Tai sitten kehitin itselleni kauniin hallusinaation, jossa neljä sekuntia mahtuu kahteen sekuntiin.

Kuten sanoin, aivot olisivat olleet kiva treenikaveri tänään.















sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Olipa kerran tuulimylly, joka kulki takaluukku auki

Tämä postaus on omistettu kaikille niille esineille, jotka putosivat taskustani treenien aikana. Kyllä, myös sinulle kakkapussi, joka vaivattomasti irtosit liiveistäni vain laskeutuaksesi elegantisti tekonurmelle. Olen pahoillani, mutta ilmeisesti luulin, että alatte jossain vaiheessa tehdä satoa jos pudotan teitä takaluukustani tarpeeksi sinnikkäästi.




Tänään agilityssä keskityimme tavaroiden satunnaisen heittelyn lisäksi putkijarruun. Helle kärvensi varjoisassa hallissakin ihan kiitettävästi, joten teimme jarrua hyvin pienissä pätkissä. Suuren osan treeneistä makasin Priyan kanssa hallin lattialla ja läähätin.

Jarru meni molempiin suuntiin oikein hyvin. Teimme aluksi pari toistoa, jossa Joni palkkasi Priyaa putkella kääntymisestä. Sitten kävimme ison kinkun kimppuun ja aloimme tehdä "rataa", jossa putkijarrua piti käyttää kahdessa kohtaa. Kuumuuden alla totesin kuitenkin, että olisi eläinrääkkäystä juoksuttaa Priyaa (ja minua) niin kuumalla, joten jaoin rataa parin esteen pätkiin. Päänsärkyä aiheutti takaaleikkaukset. Priya on tehnyt niitä sen verran vähän ja kun yritin tehdä leikkauksen putkelle neiti näytti vähän hämmentyneeltä.

Videolle eksyi aika paljon samaa pätkää. Emme siis pyörineet vain samaa kohtaa koko ajan vaikka videolta saa sellaisen kuvan. Rakkaalla kuvaajallamme oli mielenkiintoinen taiteellinen näkemys treenitaltioinnista, mutta kiinnotus kuvaamiseen lopahti treenien lomassa.


Illemmalla herwoodin metsä pääsi nauttimaan jälleen kerran wirnistelevästä painista kun Priyan ihana sisko Tintti (W. Ilmiliekki) pysähtyi ohikulkumatkallaan tukistamaan siskoa. Tytöillä oli mahtavat painit kuumuudesta huolimatta. Meillä omistajilla oli mielenkiintoinen keskustelu neitien samankaltaisuuksista. Kyllä ne sukulaisiksi tunnistaa, jos ei muusta niin karseesta kiljunnasta takaa-ajossa!





lauantai 19. heinäkuuta 2014

Olipa kerran 403g rakkautta

Tasan vuosi sitten, iltahämärässä kello 21:58 tähän maailmaan syntyi 403g jotain hyvin erityistä. Pieni punainen narttu valkoisilla ja tan merkeillä. Kenenkään muun maailma ei ehkä tästä tiedosta ehkä järkkynyt, mutta minun elämäni kääntyi juuriaan asti ympäri.

kuva pöllitty rumasti kasvattajalta


HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ WIRNEEN I-PENNUT!


Hakkasin viime yönä päätäni seinään tuon videon kanssa. Lisäksi pillitin kuin vähämielinen koska kappaleen sanat olivat juuri sitä mitä halusin aarteelleni sanoa sen syntymäpäivänä. Videon kuvat ovat suurin osa Priyan kasvattajan Lauran, hänen miehensä tai hovikuvaajaksemme nimitetyn Jennyn käsialaa. En kelpuuttanut mukaan kuin muutaman onnettoman näpäytykseni.

Ja nyt suuntaamme syntymäpäivänviettoon, johon kuuluukin lahjoja, herkullista sisäelinkakkua ja synttärihattu!


torstai 17. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Vatsatauti, jonka oireena vahtikoira

Mökkireissun kunniaksi sairastuin vatsatautiin.

Pari päivää olen ollut ihan täysin poissa pelistä. Hautauduin pimeään huoneeseen nukkumaan ja katsomaan Hemlock Groven uutta kautta. Viereeni käpertyi punainen varpaidenlämmittäjä. Se kävi säännöllisesti nuolaisemassa naamaani eikä suostunut alkuun poistumaan sängyn läheltä. Mamma on kipeä, joten neiti hoitaa. Pahaa oloa tosiaan helpotti se, että sain upottaa käteni pehmeään turkkiin ja pyöritellä sormiani pitkissä häntäkarvoissa.

Tietämättäni kuitenkin punapää keräsi virtaa.
Minäkö muka? Kuva: Jenny Söderlund

Priya on tottunut aika aktiiviseen elämään. Se lenkkeilee paljon ja melkein aina vapaana. Arkeemme kuuluu myös säännölliset treenit, leikit ja aivopuuhat. En oikeastaan muista milloin viimeksi Priyalla olisi ollut useampi päivä niin tylsää kun tämän vatsatautini aikana. Vaikka olenkin sairastamassa Jyväskylässä äitini luona, en ole saanut neidille tarpeeksi ahkeraa sijaislenkittäjää. Mökillä otettiin muutenkin rennosti eikä varsinaisesti tehty mitään järkevää joten työtön jakso on venynyt kohta viikon mittaiseksi.

Kaiken tämän tuloksena Priyasta kuoriutui vahtikoira. Ilmeisesti neiti päätti järjestää itselleen mielekästä puuhaa. Se on ystävällisesti ilmoittanut minulle kaikesta epäilyttävästä naapureiden haravoinnin ja puusta tippuvan omenan välillä. Tämä ei ole normaalia käytöstä Priyalta. Yleensä se käyttää vahtiviettiään säästeliäästi. Tilanteeseen on tietysti vaikuttanut myös innostava haukkukaveri: Panu. Panu, tuo koiramaailman yli-innokas varashälytin on ollut Priyan mentoori sairauteni aikana.

Jossain raksahtaa. Panu aloittaa. Priya jatkaa. Parivaljakko juoksee päättömästi eri suuntiin epämääräisesti äänellen kunnes minä heitän niitä tyynyllä. Wentti ei korvaansa lotkautakaan moiselle älyttömyydelle.

Huoh. Onneksi elämä alkaa voittaa taudin takaa, joten tänään Priya pääsi jo jonkinlaisille lenkeille. Neiti vetikin metsässä aikamoista rallia.

Yllätyin kuinka pienestä tylsistymisestä neiti alkaa keksiä omia typeryyksiään. Se otti kyllä kanssani rennosti, mutta älyttömyyshaukku oli selvä merkki kyllästymisestä. Äiti parkani, joka käytti Priyaa lyhyillä pissalenkeillä, kertoi että neiti oli ollut lenkillä aika mahdoton. Kas käpy, poukkoilua, kas keppi, poukkoilua, kas ihminen, poukkoilua. Sairassänkyni viereen oli myös Priyan ja Panun toimesta silputtu iso kasa leluja, pahvia ja kengänpohja (?!).

Pitäisiköhän tässä alkaa harjoitella kyllästymistä?

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Keskiyön tokosuunnitelmat




MÖKILLÄ OLLAAN! Eli ohjelmaan on kuulunut uimista, uimista ja uimista. Kokeilin kerran heittää neitokaiselle keppiä laiturin nokasta ja kannustin mulahtamaan perään.  Ilmalento osoittautui nimensä mukaiseksi ja loikkasi laiturilta veteen komealla liidolla. Tapansa mukaan neiti laskeutui veteen järkevästi sulavalla sukelluksella. Toisin kuin Wentti joka kaikessa sekopäisyydessään mulahtaa suoraan pommilla lelun perään. Wentti on vetänyt koko mökkeilyn muutenkin ihan överiksi. Normaalioloissa loistavan off-kytkimen omaava spanieli on nyt kadottanut sen pienenkin järkensä kokonaan ja viilättää häntä pystyssä milloin minkäkin kissan, oravan, linnun, lehmän tai yksisarvisen perään.

Panu on päässyt uimaan uusien hienojen pelastusliivien kanssa. Uimakokeilut ovat saaneet pienen mustan hieman nyrpeäksi. Uimataito ei ole jenkin juttu ja tekniikka oli hieman mielenkiintoinen jopa pelastusliivien kanssa. Hienosti pieni purjevene häntä pystyssä kellui kuitenkin rantaa asti.




Eilen uhmasimme hellettä ja kävimme vetämässä lähimetsään verijäljen. Saman tien kun aloimme vetää jälkeä, paikalle mönki kaikki mahdolliset inisevät ja pörisevät verenimijät. Itikoita huitoen saimme aikaiseksi noin 150m nuuskittavaa. Jäljessä oli muutama kulma. Tämä oli Priyan elämän toinen verijälki ja ensimmäinen oli joskus viime syksynä. Olin vähän skeptinen neitokaisen mielenkiinnosta ällöttävän hajun seuraamiseen. Toin tytön jäljelle ja annoin haistaa. Siinä silmänräpäyksessä Priyan silmät laajenivat ja nenä alkoi käydä. Menimme aikamoista kyytiä loppupalkalle asti. Neitokaisesta tulisi hyvä mejä-koira!

Wentti teki jäljen omalla hysteerisellä tyylillään. Marika sai vain roikkua liinan perässä ja hillitä spanielin vauhtia. Jopa Panusta löytyi pieni spanielin palanen. Sen eteneminen oli ihanan rauhallista ja mietiskelevää Wentin kaahotuksen jälkeen.

Viime yönä sain maistaa osani kuuhulluudesta enkä saanut sitten millään unta. Taisin valvoa ainakin neljään asti vatvoen kaikkea omituista pääni sisällä. Tästä seurasi jotain hyvääkin: vatvoin nimittäin minulle ja Priyalle treenisuunnitelman tokoon. Aion tuhlata kallisarvoista aikaani viemällä Priyaa kentälle VAIN LEIKKIMÄÄN. Olen kyllästynyt siihen, että joka treeneissä saan tapella itseni ja koiran kanssa vireestä. Vireen puuttuminen johtuu kuitenkin lähtökohtaisesti minun kyvytömyydestäni tekemään siitä hauskaa. Käsitykseni tokosta on ollut sellainen rauhallinen nysvääminen ja nyt lähdemme korjaamaan tätä käsitystä. Vedetään siis ihan läskiksi ja raahaudutaan kimppatreeneihin riehumaan. Aion vetää sellaiset leikit että treenikaverini saavat hävetä. Teen tätä tasan niin kauan kun on tarvis. Sitten kun alkaa neidillä olla tokokentän laidalla iloisempi ilme, otamme mukaan hauskoja tokoliikkeitä. Siitä pikkuhiljaa tylsempiä. Tekniikkaa ehtii hioa myöhemminkin. Otetaan hauskanpito tokossakin prioriteekiksi!




sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Agilityä korkokengissä

Kuva: Jenny Söderlund
Ennen kun kerron teille epätoivoisen tarinan omasta juoksutyylistäni, palataan hetkeksi eiliseen. Katariina ja Priyan veli Gatsby tulivat korkkaaman kisauransa meidän hoodeille. Otimme tietysti tilaisuudesta vaarin ja kävimme kannustamassa velipoikaa. Tarjosin Katariinalle ensin maittavan aterian meillä hervannassa (kävin hakemassa hampurilaiset naapurin grilliltä). Sen jälkeen suuntasimme kisapaikalle Lempäälään.

Taitava velipoika täräytti rally-tokon alokasluokasta 94/100p. Hulina sai minunkin kisakuumeeni vähän nousemaan. Olisi se jännittävää! Vaikka sitten menisikin ihan pyllylleen.Se on ainakin selvää, että sitten kun viimein kokeessa korkkaamme niin haluan kaikki ystäväni kentän laidalle kannustamaan. Uskon ainakin, että minusta ja Jennystä oli apua Katariinan kisapäivänä. Jos ei muuten niin pidimme ainakin asiantuntevaa kisastudiota ja kuvasimme uskottavaa materiaalia. Loppupalkaksi suuntasimme herwoodin kanjoniin lenkille. Priya, ilo ja Gatsby saivat aika mainiot leikit aikaiseksi. Meillä kaksijalkaisillakin oli hauskaa kun katsoimme koirien kaahotusta.

Kuva: Jenny Söderlund


Tänään raahauduimme heti aamusta hallille aksailemaan. Teimme samaa rataa kun viime tiistaina sillä hullunkiilto silmissä halusin selättää mokoman radan. Onnstuimmekin koska Veera huusi vieressä tahtia: juokse! Juokse! Himmailin taas ihan käsittämättömän paljon ja jäin katselemaan monttu auki kun Priya meni putkeen vaikka minulla piti olla jo kiire eteenpäin. Jälkeenpäin katsoin videolta, että juoksen todella koomisesti kipittäen. Siskoni Marika tokaisi osuvasti, että juoksen kuin minulla olisi korkokengät jalassa.

Jos et usko niin katso itse:


Ilmiselvästi uudet hienot aksakenkäni eiät ole tehneet minusta automaattisesti parempaa juoksijaa. Täytyypä siis kerätä jalkani ja alistua kaikenmaailman ketteryysharjoituksiin. Paremman aksan tähden!






perjantai 11. heinäkuuta 2014

Olipa kerran tylsimys

Tänä aamuna minulla oli herätyskello soimassa. Kömmin huonosti nukutun yön jälkeen ylös, nappasin paahtoleivän hampaiden väliin ja karautin bussilla kohti Turtolan citymarketin puistoa. Siellä tarkoituksenamme oli treenailla parin kaverin kanssa tokoa. Mukana remmissä olivat Veera ja Ilppa-tolleri sekä pentukurssimme koutsi Minna koiransa Velhon kanssa. Teimme vuorotellen kahdessa erässä. Minulla ei yllättäen ollut mitään treenisuunnitelmaa. Suunnittelen kyllä treenejäni (etenkin tokoa) syntisen huonosti. Sitten vähän nolona yritän keksiä jotain tekemistä kun ihmiset ovat raahautuneet minua auttamaan. No aloitimme puiden kiertämisellä. Siitä pari lyhyttä seuraamista, sitten taas kiertämistä. Neiti oli mielestäni ihan täpäkkä. Käytin palkkana palloa enkä välittänyt niinkään tarkkuudesta kunhan asenne seuraamisessa oli kohdallaan.

Toisella kierroksella meinasin tehdä taas seuraamista. Minna tokaisi siihen, että miksi teen seuraamista jos se kerran on neidistä hieman tylsää? Hyvä kysymys. Tein seuraamista koska en hätäpäissäni keksinyt muutakaan. Vaihdoin sitten treeniä ja tein pari vauhtinoutoa. Neiti oli hieno! Jatkoin siitä ja tein pari stoppia pallon kanssa, sitten taas muutama puun kierto. Koko treeni pysyi vauhdikkaana ja neiti oli täpöllä mukana. Jee!

Kysyin Minnalta ja Veeralta miten voisin leikkiä Priyan kanssa paremmin. Kaikki sanovat että vaikutan leikkiessä hieman tylsältä ja ujolta. Ihan kun en laittaisi itseäni täysiä likoon. Veera sanoi, että hulluttelet sen koiran kanssa! Teet itsestäsi ihan apinan, pyörit vaikka lattialla! Minna ehdotti Priyalle pitkään naruun sidottua lelua, jolla leikkimiseen Priya voisi syttyä eri tavalla. Tässähän täytyy alkaa opettamaan itseään leikkimään. Kaikkea kanssa. Yleinen sähköjänistely ei tule minulta luonnostaan, mutta on kai opittavissa. Toivottavasti.

Kuva: Jenny Söderlund

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Koutsin ystävälliset sanat

Koiraharrastus on kyllä terapeuttista. Pelkästään koiran läsnäolo on terapiaa parhaimmillaan, sen iloisuus tarttuu eivätkä murheet pääse koskettamaan. Itse en ainakaan voi olla kauaa pahalla päällä kun katson koiraa. Sen kanssa harrastaminen vie terapian jo ihan toiselle tasolle. Koirasta tulee niin vahvasti oman ruumiin jatke. Kaikki mitä koirani on, on osa minua. Kaikki onnistumiset ja epäonnistumiset treenikentällä käydään läpi koiran kanssa. Epäonnistumisten ei saa antaa vaikuttaa treeniin jotta se ei vaikuta koiraan. Onnistumisten saa antaa näkyä ja kuulua! Koira iloitsee kanssani.

Myös treenikaverit ovat terapeutteja. Olen käynyt elämäni syvällisimpiä keskusteluita juurikin treenikavereiden kesken kentän laidalla. Treenikavereiden kanssa käydään läpi epäonnistumisia ja pettymyksiä, nauretaan pelot pois! Treenikavereiden ansiosta jaksan uskoa meihin ja uskallan jonain päivänä kisoihinkin.

Jennyn kuva
Koutsin rooli se vasta terapeuttinen onkin. Pitää psyykata epävarminkin koirakko hyvään suoritukseen. Itse sain tänään Lauran tokotreeneissä hyvän esimerkin loistavan koutsin psyykkauksesta. Meille tokossa peikoksi noussut vire sai minut taas hieman epätoivoiseksi. Tunnen itseni välillä niin osaamattomaksi ja riittämättömäksi kun en saa edes omaa koiraani hetsattua tarpeeksi.

Laura kertoi omasta koirastaan, joka oli nuorempana omia sisaruksiaan huomattavasti harkitsevampi. Samalla tavalla kun minä vertaan Priyaa vilkkaampaan Iloon niin hän vertasi omaa koiraansa sen sisaruksiin ja se vaikutti lahnalta niiden rinnalla. Hän sanoi ymmärtävänsä minua koska on itse käynyt läpi samanlaisia tunteita. Jälkeenpäin ajatellen hänestä harkitsevaisuus oli hyvä piirre nuorempana. Koira oppi tekniikan paremmin ennen vauhtia. Ja vauhti ja into kasvoivat iän myötä. Vinkkeinä hän antoi minulle koiran aktiivisuuden lisäämisen tarjoamisen avulla ja vaihtelun treeneihin esim. hassuttelutemppujen avulla. Keskustelusta jäi hyvä mieli. En ole huono kouluttaja eikä Priya oli huono koira. Priya on vain tempperementiltään harkitseva ja minulla on sen kanssa paljon opittavaa.

Treeneissä teimme kisanomaisia treenejä. Eli liikkeestä toiseen siirtymisiä liikkurin kanssa ja useampaa liikettä putkeen vain loppupalkalla. Priya oli helteestä hieman löpsö. Keskittyi ja leikki kuitenkin hienosti eikä ottanut häiriötä vieressä olevasta pesäpallopelistä.

Tänään Ilon mamma tulee hakemaan neitokaisen takaisin kotiinsa. Olemme tänään Ilon kanssa käyneet kaksi noin tunnin lenkkiä, käyneet uimassa ja treenailleet "kotiaksaa" laskettelurinteen alla. Minulle jää kyllä ikävä Iloa, on se niin mahtava persoona! Onneksi se ei meidän elämästä kokonaan katoa vaan nähdään taas viikonloppuna treenien ja lenkkeilyn merkeissä! Ilon hoitaminen on saanut minuun syttymään entistä enemmän ajatuksen toisesta wirnuilevasta aussiesta (etenkin Ilon mahdollisesta pennusta). Kahden aussien keskinäisiä puuhia on vaan niin kiva seurata.! Varsinkin kun nämä punaiset tuntuvat olevan aina niin samalla aaltopituudella!


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Tupla axa



Tänä aamuna kävimme tunnin hellelenkin. Aurinko sulatti meitä sen verran tehokkaasti, että raahauduimme uimarannan kautta. Tytöt kävivät myös viilentämässä itseään kaikenlaisissa kuraojissa. Seuraamme liittyivät Veera ja Ilppa. Tytöillä oli taas mainiot leikit.





Lauran axatreeneissä kokosimme kasaan tällaisen radantekeleen:



Otin Jonin treeneihin apukäsiksi, jotta molemmat punaiset saisivat ansaitsemansa treenin. Rataan tutustuessa ajattelin, että ompas kiva rata. Ainoastaan 7. ja 8. putkesta ajattelin koituvsn hitsille kintuilleni harmia. Totuus valkesi kun aloitin treenaamisen. 2. esteeltä putkelle lähetys ei meinannut millään onnistua koska en osannut vaihtaa ohjaavaa kättä tarpeeksi selkeästi. Epävarmuuttani lisäsi vielä se, että mietin liikaa sitä, etten muista rataa. Eli eksyin aika lahjakkaasti.

Ilon kanssa ongelmaksi syntyi enemmänkin se, että se lukitsi 7. putken jo 5. esteeltä, joten se oli hieman haastava saada menemään 6. Muuten Ilon kanssa oli todella kiva tehdä. Se on täpäkkä, nopea ja innokas. Mahtava Ilo!

Toisella kierroksella keskityimme enemmän radan loppuun ja harjoittelimme umpiputkea ja persjättöä. Tämä sujui molemmilta punaisilta mainiosti. Etenkin Ilo irtosi hyvin liukkaasti putkeen.

Treenien jälkeen kävimme koko ryhmän voimin uimassa. Tytöt hakivat keppejä ja höselsivät vähän treenikamujen kanssa.


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Nakkivarkaat

Lauantai-iltana tytöt pääsivät mukaan Jonin siskon miehen synttäreille. Punapäät saivat illan tuoksinnassa tehdä kanssani kehonhallintaa ja syvää lihaksistoa kehittäviä jumppaliikkeitä. Illan kohokohdaksi nousi kuitenkin perheen pupu. Sen jokaista liikettä seurasi kaksi ihan pölöä australianlintukoiraa. Tytöt saivat maistaa myös pienet jämäpalat naudan sisäfilettä! En ole ikinä nähnyt punaisten ilmeitä niin ahnaina kun näitä paloja odotellessa.

Eilen pakkasin punaisten kamppeet ja suuntasimme Nurmijärvelle kasvattajan luokse hakuilemaan. Kuskinamme toimi tuleva Wirneen J-pennun omistaja Piritta. Kokoonnuimme ensin tutustumaan ja palluttelemaan 7-viikkoisia J-pentuja kasvattajan luona. Mukana olivat melkein kaikki pentusten tulevat omistajat, I-pennuista Priyan ja Ilon lisäksi Tintti sekä Gatsby, H-pennuista Hoppu, Raiku ja Pihka sekä sijoituskoirista Hyrrä ja Nauru. Luultavasti unohdin jonkun. Eli Wirnistelevää iloa vaikka muille jakaa!

Kuva: Maija Piippo
Sitten treenaamaan! Meillä kävi Priyan kanssa niin hyvä tuuri, että pääsimme "junnuryhmään" eli sain kunnian osallistua kahdeksan ihanan pentusen ensimmäisiin hakutreeneihin. Hienoa pentusia!

Pentuhurmoksesta toivuttuani oli aika luovuttaa Priyan nakit varkaille, jotka menivät metsään niiden kanssa pötköttämään. Kävelimme Priyan kanssa metsässä risteillen kunnes neiti sai nakkivarkaan hajun nenäänsä. Silloin päästin hihnasta irti ja neiti sai nakkinsa kehujen saattelemana. Olin yllättynyt miten hyvin Priya muisti mistä tässä leikissä oli kyse. Tämä oli toinen kerta kun neiti etsii ilmavainun avulla ja Priyan kolmannet hakutreenit. Mahtava likka!

Kuva: Maija Piippo

Priyan treenien jälkeen menin vielä maalimieheksi Hopulle ja Gatsbylle. Mikäs siinä maatessa auringossa syömässä mustikoita!

Treenien jälkeen menimme kimppalenkille. Meninki oli katossa kun kasa ausseja pääsi vihdoin leikkimään. Priya ja Ilo olivat oikein hyvin kuulolla. Sain olla ylpeä molemmista punaisista. Taisi olla ensimmäinen wirnistelevä sekamelska, josta sain Priyan kutsuttua luokseni ilman minkäänlaista tappelua.

Kuva: Maija Piippo
Kuva: Maija Piippo
Kotimatkalla tytöt nukkuivat sikeästi. On se rankkaa käydä sukuloimassa!

Kotona minulla riitti vielä virtaa, joten raahasin Ilon kanssani pellolle tekemään jälkeä. Jälki oli pituudeltaan sellaiset säälittävät 30m (minulta loppuivat namit kesken) ja sisälsi yhden kulman. Ilo teki hienoa työtä! Illalla tytöt pääsivät vielä noin 50min lenkille. Ilo teki mahaplätsin suoraan mutalällyyn, joten neiti pääsi lenkin jälkeen perusteelliselle pesulle!






lauantai 5. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Punainen pyörremyrsky oranssilla vivahteella



Punainen pyörremyrsky yltyi kunnon hurrikaaniksi eilen illalla kun seuraamme liittyi Chili-bortsu agilityryhmässämme sekä ihana Ilppa-tolleri. Tytöt saivat mahtavat painit aikaiseksi. Kävelimme pitkän lenkin hervannan polkuja pitkin.

Ilppa jäi meille yökylään emäntänsä reissun vuoksi joten pyörremyrsky jatkui hieman tyynenpänä iltaan asti. Nukkuminen kolmen vallattoman koiran kanssa oli hieman mielenkiintoista. Minulla oli yhdessä vaiheessa kolme koiraa sängyssä pitkin poikin päälläni. Sain keskeyttää yhdet hyvin alkaneet painit kolmelta yöllä. Herääminen sensijaan oli aivan mahtavaa! Kolme ihanaa pusumoottoria hymyilemässä ja heiluttamassa häntää!

Kävimme aamulenkillä uimassa. Tytöt leikkivät rannassa ja hakivat keppiä (tai Ilppa ja Ilo hakivat ja Priya keskittyi pöllimään niitä). Riehakkaan aamulenkin jälkeen vetäydyimme nokosille. Ilo on varsinainen sylikoira. Se torkkuu nytkin sylissäni sohvalla. Maailman ihanin Ilo <3

Tänään olisi tarkoitus lenkkeilyn lisäksi tehdä vähän temppuja ja ehkä jälkeä iltalenkillä!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Ilmavaiva ja Ilokaasu

Eilen meidän päivälenkkimme keskeytti sade, joten se jäi pituudeltaan vain puolen tunnin mittaiseksi pyörähdykseksi. Päädyimme siis tekemään temppuja sisätiloissa punaisten viihdytykseksi. Tytöt saivat kiertää pöydän jalkoja, tehdä takapäänhallinta harjoituksia pienen korokkeen kanssa ja opetella kääntymään oikealle ja vasemmalle (tästä ajattelin jalostaa putkijarrun). Tytöt tekivät vuorotellen niin, että toinen odotti häkissä vuoroaan. Keittiössämme kaikui surullinen piipitys kummankin pelivuorolla kun se oli niin epäreilua kun sisko sai tehdä ja minä en.

Ilon kanssa oli hauska tehdä! Se on selvästi vilkkaampi kuin Priya ja kokeili sheipatessa täpäkästi eri vaihtoehtoja eikä tuskastunut, vaikka ensimmäinen ei mennytkään oikein. Mahtava Ilo <3

Sateen tauotessa raahauduimme iltalenkille. Ilo sai hulluushepulin kun tajusin, että jo valmiiksi soinen maasto oli muutunut ihanan litiseväksi. Tytöt vetivätkin sitten hyvän aikaa suorallia pitkin poikin ojia. Lopputulos oli mutainen, märkä ja haiseva kaksikko, jonka nimesin hajun perusteella uudestaan Wirneen Ilmavaivaksi ja Ilokaasuksi.



Lenkki kesti yhteensä noin 50min. Tytöt pääsivät vielä pesulle, syömään ja sitten nukkumaan. Toinen yö meni jo oikein rennoissa tunnelmissa. Ilo nukkui Priyan kanssa patjalla. Tytöt olivat ihan ylisöpöjä vierekkäin, harmi, etten ehtinyt ottaa niistä kuvaa.

Tänään heräsimme sitten aurinkoiseen aamuun, joten raahauduimme heti aamupalan jälkeen uimaan! Heitin tytöille keppejä veteen ja ne painivat rantahiekassa. Ilossa oli hieman kiusanhenkeä sillä se ryösti Priyalta kaikki kepit ja usutti siskoa kilpajuoksuun. HÄHÄÄ!

Lenkissä leikkeineen meni sellainen reilu tunti. Ehdimme ottaa kotona lyhyet nokoset ennen kuin raahauduimme Priyan kauan odotettuun fysioterapiaan. Ilo sai lähteä mukaan turistiksi ja Joni lupasi hieman kävelyttää sitä sillä aikaa kun Priya oli kopeloitavana.

Fyssari käski minun ensin juoksuttaa Priyaa ulkona eestaas. Priya naukki matkalta kepin mukaan ja natusteli hieman hihnaansa. Neidin oli esitettävä juoksussaan myös pari tunnusomaista pomppua. Minä tietysti kompastuin kengännauhoihini. No minua ei onneksi arvioitu.. Juoksu oli kuulemma hyvää, matkaavoittavaa ja letkeää. Priya juoksi suorassa eikä kiertänyt raajojaan väärin.

Sitten sisällä fyssari teki Priyan kanssa erilaisia harjoituksia katsoakseen miten se käyttää kehoaan. Priya sai kävellä rappusia, mennä puomien yli hitaasti ja tasapainoilla tyynyn päällä. Priyasta kuulemma näkyi, että se on harkitseva ja järkevä koira, joka käyttää kehoaan hyvin.

Kilttinä koirana se alistui hierontaan kuin konkari. Fyssari aloitti varovasti tunnustellen ja väännellen Priyan läpi. Mitään mainittavaa jumia ei neidistä löytynyt. Selkä oli keskeltä hieman kireä, mutta fyssari sai sen hieromalla aukeamaan. Lihakset olivat vahvat, Priya on kuulemma hyvässä kunnossa!

Saimme myös kotiläksyksi sivutaivutuksi ja tasapainoharjoituksi joita tulisi tehdä pari kertaa viikossa.

Illalla suuntaamme vielä kakaroiden kanssa lenkille. Meitä tulee ilahduttamaan Chili-bortsu samasta agilityryhmästä.
















torstai 3. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Hoitokoira

Hervannan metsiä ihastuttaa viikon ajan kaksi punaista wirnistelijää sillä Priyan ihana sisko Ilo tuli meille hoitoon Jennyn ulkomaanmatkan ajaksi. Tämä onkin erinomainen tilaisuus tutustua Iloon paremmin ja kokeilla elämää kahden hullun aussien kanssa. Jennyn toiveesta kirjoitan ylös hieman tarkemmin mitä ollaan Ilolaisen kanssa kanssa tehty niin hän saa sitten lukea miten hänen kultakimpaleensa on "lomaillut".



Ilo saapui eilen seitsemän aikaan. Juuri sopivaan aikaan viihdyttämään elämäänsä kyllästynyttä Priyaa, joka alkoi odottaa iltapuuhastelua. Paini alkoikin saman tien, matot rullaantuivat ja lattia sai kyytiä. Ilo ei ehtinyt edes Jennyä hyvästelemään kun siskoa oli piti tukistaa niin kovasti.

Lähdinkin tyttöjen kanssa melkein heti iltalenkille. Kävelin tarkoituksella pidemmälle hihnassa ennen kurvaamista metsään. Hihnassa kulkeminen sujui ahneilta possuilta loistavasti vaikka ohitimme monta rähjäävää koiraa. Muutaman kerran sain keskeyttää tyttöjen painiyritykset. Kävelimme hihnassa ja vapaana yhteensä 50min. Tytöt vetivät metsässä tapansa mukaan aikamoista rallia, mutta tulivat kuitenkin hyvin kuulolla.

Painit jatkuivatkin sisällä melkeen puoleenyöhön asti. Tytöt ymmärsivät muutavasta komennuksesta, ettei juokseminen ole näin pienessä tilassa sallittua, mutta nättiä painia saa harrastaa. Sitten ilo kävi levottomaksi. Se ei selvästikkään tiennyt mihin asettua, joten tunki aina joko minun tai Jonin syliin. Koko yön Ilo pysytteli ihan minussa kiinni ja aamulla löysin neitokaisen vierestäni kuorsaamasta.



Tänään tytöt ovat painineet sisällä ja ulkona. Kävimme ensin 7:30 aikaan aamupisulla ja sitten 12 aikaan pidemmällä lenkillä hervannan metsissä. Hikisen lenkin pituus oli hieman reilu tunti. Lenkin jälkeen Ilo löysi parvekkeen viihdearvon ja parkkeerasi sinne ottamaan päikkäreitä ja tähyilemään naapureita.

Niin ja ilmoitusluontoinen asia: Ilo hymyili minulle aamulla kun huomasi, että heräsin!






tiistai 1. heinäkuuta 2014

Olipa kerran Vire

Vihdoin olen toipunut juhlatunnelmasta tarpeeksi, jotta jaksan naputella Priyan kuulumisia. Kihlajaiset sujuivat oikein hyvin. Priya toimi minun tai Jonin varjona koko juhlan ajan. Kerran se taisi karata takahuoneeseen nuolemaan kalapaketin muovia, mutta muuten se löytyi aina jalan juuresta. Vieraisiin neiti suhtautui omalla diivamaisella tavallaan: en tunne sinua eikä sinulla ole ruokaa joten olet minulle ilmaa. Se anto innokkaiden silittää, mutta pyöritteli selvästi hieman silmiään moiselle lähentelylle.

Yllätyin hieman siitä kuinka vähän Priya haukkui. Yleensä äitini luona neitokaisen vahtivietti nousee raivostuttaviin svääreihin. Kun kohtasin vieraat Priyan kanssa yhdessä, se suhtautui heihin rauhallisen kiinnostuneesti. Muutaman kerran kun itse juoksin ympäriinsä tuli pyllyn alla ja vieraat tulivat sisään omine lupinensa, Priya haukkui uskottavasti. Haukku loppui kun tulin paikalle ja "hyväksyin" vieraat.

Kuva: Jenny Söderlund


Juhlien ajan pyörin eestaas koira kintereilläni ja yritin saada tarjottavat riittämään. Onnettomuuksilta ei vältytty sillä purskautin ensimmäisen mekkoni päälle simaa. Onneksi olen varautunut vaihtomekolla. Mutta kaikenkaikkiaan mukavat pirskeet saimme aikaiseksi!

Sunnuntaina raahauduin huonosti nukutun yön jälkeen junaan ja suoraan treeneihin. Tällä kertaa mukaan lähtivät Ilppa ja Veera sekä Chili ja Svetlana. Aloitimme treenit hyppytekniikalla. Priya hyppäsi vähän laiskasti, joten en nostanut tällä kertaa estekorkeutta huimiin lukemiin.





Toisena harjoituksena jyystimme välistävetoja. Priyan vire oli hyvä ja harjoitus onnistui hyvin. Tosin kun katson videoita jälkeenpäin, totesin että en osaa juosta sitten yhtään. Mitä ihmeen kipitystä? Pitäisi varmaan alkaa käymään kunnon juoksulenkeillä.









Maanantaina oli tokon vuoro. Minua väsytti ja olo tuntui muutenkin alavireiseltä. Energiaa ei olisi riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Noh, kuten arvata saattaa tämä heijastui Priyaan. Eli meitä oli sitten kaksi alavireistä laahustamassa kentän laidalla. Tätä ei koutsimme Lea katsellut kovin kauaa vaan piti meille kovan koulun vireestä. Meidän piti tehdä vireellä tai ei ollenkaan. Hän näytti minulle esimerkkiä innostamalla Priyaa ja neiti hylkäsi alavireisyyden heti ohjaajan vaihduttua. Kaivoin itsetuntoni pohjamudista ja aloin treenata. Tein pari toistoa ihan täysillä ja sitten heti tauko. Minun oli pakko pitää tauko, en itse jaksanut innostaa Priyaa kuin parin toiton ajan täysillä. Kirosin mielessäni: kukahan tulisi nostamaan minun virettäni aina ennen treeniä?
Keskityimme vireeseen oikeastaan koko treenien ajan vaikka varsinaisena teemana olivat jäävät. Jälkeenpäin ajatellen aivan mahtavaa, että Lea potki meitä perseelle vireen suhteen eikä antanut kummankaan himmailla. Eikä hän varmasti anna jatkossakaan.

Kuva: Jenny Söderlund
Sitten päästäänkin tämän päivän aksatreeneihin, jotka ovatkin sitten vähän pidempi tarina. Tarina alkoi jo muutamaa tuntia ennen treenejä, kun minä kiirehdin henkihieverissä kohti bussia- tuntia liian aikaisin. Nyrpeänä palasin kotiin tarkistamaan bussim vain huomatakseni, että linja, jolla olisin treeneihin mennyt, oli muuttunut. Eli olin tyytyväisenä menossa tunnin etuajassa bussiin jota ei ole olemassa. Etsin itselleni toisen bussin. Ja nousin väärään. Onneksi tajusin hypänneeni taas uuteen seikkailuun ja kömmin äkkiä ulos bussista. Räpiköin häkin ja riekkuvan aussien kanssa takaisin alkupeäiselle bussipysäkille ja hyppäsin oikeaan bussiin. Silt päädyin treeneihin etuajassa.

Odotin treeneiltä jotain jännittävää koska yleensä kun alan sekoilla niin sekoilen sitten tyylikkäästi loppuun asti. Harjoittelimme putkijarrua pienellä radanpätkällä, jossa koiran piti kääntyä putken jälkeen (sen sijaan, että se olisi rallatellut tyytyväisenä kiusaksi asetettuun toiseen putkeen).

Suoriuduimme radasta ihan hyvin. Minulle tuli kiire enkä oikein millään pysynyt Priyan perässä. Koutsimme sanoi, että himmailin juostessani vähän. Olin epävarma, että ehdinkö, joten en ehtinyt. Minun pitää päättää että ehdin ja luottaa kinttuihini enemmän. Kyllä se siitä! Saimme Priyalle pienen haisun hommasta, mutta tarvitsemme lisää toistoja ja treeniä.

Treenien jälkeen menimme koko porukan kanssa lenkille. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut kun kolme bortsua ja kolme aussia juoksivat kahjona ympäriinsä.

Kotimatkalla onnistuin viemään yksin yhteensä kuusi bussinpenkkiä. Ai mitenkä? Koiran, häkin, irtorenkaan ja oman ison persoonallisuuteni avulla.