keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Kesä!



Vastaan tässä tylsyyttäni Wipoe-blogin haasteeseen ja kerron vähän meidän kesäaktiviteeteista!

Priyan kanssa elämme parhaillaan yhteisen elämämme ensimmäistä kesää, joten perinteitä meille ei ole ehtinyt kertyä. Me vasta harjoittelemme ja tutustumme toistemme mieltymyksiin mahtavista kesäpuuhista. Kirjoitan siis enemmän omasta puolestani, mitä kaikkea kivaa minä olen tottunut karvakorvien kanssa tekemään Suomen lyhyenä suvena.

Kuva: Jenny Söderlund


Ensimmäisenä pitää mainita uiminen. Melkein kaikki koiraystäväni kautta aikojen ovat rakastaneet uimista. Poikkeuksen tekee Panu, ihana amerikancockersspanielimme, jonka ainut uintiyritys päättyi siihen, että herra upposi kuin kivi pohjaan. Wentti rakastaa uimista. Ja jos Wentti rakastaa jotain niin Wentti RAKASTAA jotain. Herran into on jotain ylitsepursuavaa kun vesi alkaa siintää horisontissa. Wentti ryntää rantaan ja vinkuu ihmisiin vauhtia: "nopeammin! Heitä se keppi nopeammin!" Jos keppi lentää liian hitaasti, Wentti ui hakemaan jotain joka kellu vedessä valmiiksi: keppejä, kasveja, ihmisiä, uimaleluja.. Priyakin on oppinut rakastamaan uimista. Se ei kuitenkaan osoita noutamista kohtaan samanlaista hulluutta kuin Wentti. Priya on uimisen lisäksi erikoistunut kuraojiin. Ei ole meidän arjessa lenkkiä, jonka jälkeen Priyaa ei joutuisi kuuraamaan mutavuoren sisältä.




Toiseksi kesälelut ja leikit. Meillä on ollut tapana ostaa koirille kesän häämöttäessä kasa pihaleluja, joita spanielit voivat rikkoa kesän mittaan. Pakollisia ovat ainakin jalkapallo, frisbee ja tennispallot. Tämä poikkesi arjesta etenkin silloin kun en sielä harrastanut aktiivisesti koirien kanssa. Nykyään tennispallot kuuluvat jo vakiovarusteisiin. Koska kesällä tulee vietettyä enemmän aikaa ulkona, myös koirat saavat enemmän pihaleikkejä. Legendaarisiin pihaleluihin on kuulunut prinsessa.pallo, jonka Wentti rikkoi muutamassa minuutissa,  vihreä frisbee, joka piti hakea katolta joka toisen heiton jälkeen ja sulkapallot, jotka joutuivat yksitellen spanielin kitaan.



Kolmanneksi haluan mainita kesälomareissut! Meidän perheessä kesälomareissut liittyvät yksinomaan koiriin! Ajellaan jonnekkin päin suomea, vuokrataan mökki, lenkkeillään kimpassa koirien kanssa, käydään syömässä, uimassa ja museossa (siskoni on lomien organisaattori, joten siksi aina museossa) Legaendaaria lomamuistoja on mm. Hämeenlinnan Aulangosta, jossa äitini meni Panun perässä väärään mökkiin kello viisi aamulla tai Savonlinnasta jossa Wentti lähti kanssamme issikkavaellukselle.

Neljänneksi pitää mainita ulkotreenit! Kesässä on parasta se, että voi treenataan ihan missä vaan ilman pelkoa siitä, että sormi putoaa jäätyneenä pois palkkauksen yhteydessä. Vaikka olen keksinyt talvitreeneihin kaikenlaisia vippaskonsteja millä voin palkata koiraa ilman, että minun tarvitsee ottaa hanskaa pois kädestäni, jäädyn aina nin totaalisesti eikä treenaus ole niin tehokasta. Kesän kylminpänäkin päivänä voi treenata huoletta vaikka alasti takapihallaan. Ja vaikka olen tänä kesänä monta kertaa kironnut ulkotreenit kaikkine houkutuksineen, on se ihanaa päästä tunkkaisesta hallista ulos kirmaamaan!


Olipa kerran Lainakoira

Sain tänään jännittävän tilaisuuden osallistua Marikan agilityryhmään Koirakeskus Haukkuvaarassa. Olemme monta kertaa jauhaneet Marikan kanssa, että varaamme yksityistunteja samaiseen paikkaan aina kun olen Jyväskylässä. Ei vaan olla koskaan saatu aikaiseksi. Tänään pääsin seuraamaan opetusta ja voin sanoa, että haluan sinne ehdottomasti tunnille Priyan kanssa!

Kun odotimme tunnin alkua, uhosin että minäkin haluan viedä Panun koeajolle. Marika tokaisi siihen että siitä vaan ja saan ohjata vaikka koko tunnin. Kömmin sitten treeneihin epäkäytännöllisissä vaatteissa ja ilman kenkiä. Oletusarvona, että siskoni rakas cockeri juoksisi minua karkuun ja äkkiä mamman luokse.

Panu leikkii hurjasti <3

Rata oli minulle ihan täyttä hepreaa. Täynnä saksalaisia, sylkkäreitä ja niistoja, jotka sekoittuivat päässäni yhdeksi sotkuksi. Me teimme kuitenkin vain pieniä pätkiä, jotta sain harjoitella uusia ohjauksia rauhassa.

Rakas Panumme yllätti minut positiivisesti! Se ei karannut mamman helmoihin kuin pari kertaa ja oli ihan meiningissä mukana koko ajan. Ensin harjoittelimme ratapätkää, jossa koira lähetettiin putkeen, "niistettiin" (jos nyt kuulin oikein) yhden esteen läpi, uudestaan putkeen ja esteen läpi toiseen putkeen. Ensin tunaroin harjoituksen koska olin liian aikaisessa. Panu oli mielestäni putkessa ikuisuuden verrattuna Priyan suhahdukseen. Sitten Panu olikin liian nopea ja liukas, jotta minä olin autuaan myöhässä. Saimme harjoituksen kyllä onnistumaan oikein hyvin!

Tästä harjoituksesta emme saaneet videota koska Marika kuvitteli kuvaavansa meitä, mutta ei ollut painanut kameraa päälle.

Seuraavaksi teimme jotain kummaa käännöstä. Sähellystämme on alla olevassa videossa.






Lopuksi teimme vielä loppusuoraa, jossa luppakorva lähtee ihan lentoon!



Lainakoiralla aksaaminen oli outoa, mutta opettavaista. Panu oli aivan mahtava! Se on niin innoissaan radalla ja lähtee kun ammus kunhan sitä ohjaa oikein.

Priya on tänään ollut koko päivän pihalla siivoamassa puutarhaa kanssamme. Olemme käyneet metsässä kävelullä ja nauttimeet auringosta!










tiistai 24. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Yksijalkainen koiraharrastaja

kuva: Jenny söderlund

Viime sunnuntaina keräsin rohkeuteni ja otin uusintamatsin välistävetojen kanssa. Sotajoukkoihini kuului Priyan lisäksi Jenny ja Ilo. Vauhtiani hidasti edelleen kipuileva polvi (joka siis jäi muistoksi törmäyksesta Priyan kanssa) En usko, että siinä on mitään venähdystä vakavampaa, mutta koska tämä tyhmä ei osaa levätä, on kipu jäänyt kummittelemaan. Etenkin juokseminen vihlaisee ikävästi, joten ohjaamiseni oli vielä tavallistakin kömpelömpää.

Rakensimme Jennyn kanssa samanlaisen harjoituksen kun viime tiistaina agilityssä. Harjoituksen pääpainona oli kolme perättäistä välistävetoa.

Priya ymmärsi ohjaustani yllättävän hyvin! Luulin, että joudun pinkomaan haukkuvan kersan perässä eikä minulla ole toivoakaan ehtiä ohjata välistävetoja oikein. Priya liikkui yllättävän hitaasti eikä otanut letkeästä tahdista nokkiinsa. Saimme hyvin tehtyä toistoja välistävedoista. Mukaan mahtui niitä vähemmän tyylikkäitäkin suorituksia, mutta pääasiassa olin tyytyväinen, itseeni ja koiraan.

Pöytä kuvasi sähellystämme. Tässä yksi onnistunut suoritus. Haluan huomauttaa, että en ole oikeasti noin hidas ja kömpelö. Okei, seliseli, olen hidas ja kömpelö, mutta haluan kuvitella olevani edes hieman ketterämpi. Tällä hetkellä menemme para-agilitya!




Välistävetojen jälkeen tahkoimme ennakoivaa valssia. Tässä vaiheessa polveani vihloi jo niin kovaa, että meno näytti aika yhdellä jalalla pomppimiselta. Saimme kuitenkin muutaman onnistuneen toiston.  





Eilen meillä oli Lean tokotreenit niihamassa. Päivän teema oli alon luoksetulot. Kerroin Lealle huoleni siitä miten saan Priyalle luoksetuloon tarpeeksi vauhtia. Neidillä kun on vieläkin helposti tokotreeneissä sellainen "näääh"-asenne. Sain taas muistutuksen siitä, että se on minusta kiinni. MINUN pitää tehdä tokosta hauskaa Priyalle. Priya oli taas kiinnostunut viereisen kentän agilitytreeneistä. Lea kuvasi Priyan mielentilaa tokaisemalla: "Ymmärtäähän sen kun tällä samalla paikalla ollaan joskus HoppLoppissa ja joskus koulunpenkillä." Minun pitää saada tokostakin Priyalle HoppLopp. 

Otin heti tuumasta toimeen ja tein Priyan kanssa vauhdikkaita temppuja. Lealta sain kullan arvoisen idean käyttää esineiden kiertämistä hyväkseni harjoitelussa. Voin pyytää Priyan kiertämään, kutsua sivulle, seuraamaan ym. 

Lopputunnista neiti oli jo paljon parempi kuin viime kerralla. Se oikeasti teki töitä kanssani eikä vaan haikaillut aksaavien koirien perään. 

Sain Lealta myös hyvän muistutuksen siitä, miten tärkeää sheippaaminen on tällaiselle itsenäiselle ja älykkäälle koiralle. Minun ei tarvitse ohjata sitä kaikkialle vaan se saa itsekin tehdä ratkaisuja. Tehtävä on sille mielekkäämpi! 


Kuva: Jenny Söderlund


Nyt olemme taas junassa matkalla kohti Jyväskylää ja siskoni kihlajaisia. Priyalle tulee siis melkein viikon ansaittu treenitauko! Kihlajaisissa Priyalla on tärkeä rooli. Yritän muistaa ottaa videota tapahtumasta niin saan blogiin muistoksi.




















lauantai 21. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Koirakko, joka selätti pahimman häiriönsä

Minun piti julkaista tämä postaus jo torstaina, mutta se jäi ilmeisesti matkalle. Eli tämä on kirjoitettu bussissa torstaina.

Kirjoittelen tässä kodikkaasti kehräävästä bussista. Ohitimme juuri Himoksen, joten olemme kovaa vauhtia matkalla kohti Jyväskylää. Hyvä, koska pyllyni on jo puutunut.

Priya 11kk Kuva: Jenny Söderlund

Keskiviikkona jätimme levottoman Hervannan taaksemme ja suuntasimme maaseudun rauhaan Kämmenniemeen. Matkan tarkoituksena oli treenailla Jennyn ja Ilon kanssa.

O-Ou. Ajattelin. Viime kerralla kun treenailimme tokoa samaisessa seurassa Priya vain tuijotti Iloa monttu auki eikä tehnyt juuri mitään järkevää. Odotin siis treeneiltä jotain hyvin mielenkiintoista. Se olisi totuuden hetki, olemmeko tulleet koirakkona yhtään eteenpäin vai junnaammeko vieläkin pahimman häiriömme edessä?

Tunnustelin aluksi vähän neidin kontaktia ja teetin vanhoja kunnon kontaktiharjoituksia. Yllätyksekseni Priya lähti töihin oikein mielellään. Aloitimme treenit kevyellä 3min paikkamakuulla. Priya ei oikein löytänyt hyvää mielentilaa vaan nyppi hieman ruohonkorsia levottomana. Olen silti tyytyväinen ettei se noussut Ilon luo possuilemaan.

Sitten teimme hieman seuraamista - samalla kentällä, samaan aikaan! Priya oli minulla vapaana, se olisi voinut juosta Ilon luo halutessaan, mutta se valitsi tehdä töitä kanssani. Minulle tämä oli valtava helpotus!

Jatkoimme treenejä niin, että teimme harjoituksia vuorotellen. Otin seuraamista, liikkeestä pysähtymistä ja luoksetuloja.

Kuva: Jenny Söderlund

Teimme myös kontaktin ylläpitoa perusasennossa ja saimme tähän treeniin superhäiriön. Kentän poikki kulki lapsiperhe ja ohi lenkkeili kaksi haukkuvaa koiraa. Kontakti pysyi paria pään heilautusta lukuunottamatta.

Lopuksi annoimme kersojen leikkiä samalla kun kuivaharjoittelimme välistävetoja. Polveni ei kestänyt vikkelää juoksemista, mutta harjoittelin liikettä hitaammalla tahdilla.

Kuva: jenny Söderlund




Olipa kerran Juhannus


Torstaina ryntäsimme Jyväskylään juhannuksen viettoon. Olemme nyt junassa paluumatkalla ja yritän tappaa aikaa tarinoimalla tänne jotain juhannuksen seikkailuista.

Varasimme liput Jyväskylään hieman viime tinkaan, joten sopivien junien lemmikkipaikat oli kaikki varattu. Jouduimme siis ahtautumaan bussiin. Priyalle tuli huono olo tunkkaisessa ja heiluvassa rotiskossa. Neiti oli hieman levoton koko matkan ja vähän ennen maalia se tyhjensi aamuruokansa bussin lattialle. Vaikka siivosimme oksennuksen nopeasti, oli sen jälkeen jättämä haju aika mielenkiintoinen. Siinä hengitteli yksi sun toinenkin rauhallisesti ja yritti pitää vatsansa sisältöä omana tietonaan.

Perille Jyväskylässä menimme äitini luokse. Ennen kun ehdin edes alas istua, minut kiskottiin koirien kanssa lenkille, Pyörimme pitkin metsiä sellaisen tunnin verran. Priya kanteli keppejä, Panu kulki jaloissamme valittamassa ja Wentti löysi houkuttavan jäljen (ja katosi sen perään).

Lenkin jälkeen ahmin ruokaa äidin notkuvasta pöydästä. Sitten meidät kiskottiin viettämään iltaa Jonin ystävän luokse. Priyalla oli seuranaan Ilppa-tolleri. Kaverukset vetivät ympäri pientä asuntoa toistensa niskassa kiinni. Kävimme Veeran ja Ilpan kanssa eksymässä "mystiseen metsään Plantagenin takana".

Ilppa ja Priya

Perjantaina heräsin reippaasti leikkimään Priyan kanssa. Puin ulkovaatteet päälle, leikkasin Priyalle palkkaa ja valmistin meille keppiharjoituksen äidin puutarhaan. Sitten jouduinkin koko aamun tuijottamaan kun Joni vaihtaa  lamppua. Ja Priya oli sillä aikaa syönyt äidin kengän mälsään elämäänsä.

Iltapäivällä pakkasimme Marikan ja Veeran kanssa koirat autoon ja hurautimme lenkille Hiihtomaalle. Priya, Wentti, Panu ja Ilppa remusivat keskenään ja juoksiat päättömästi ympäriinsä. Kävelimme toista tuntia ja käytimme lopuksi vielä koirat uimassa.

Wentti lenkin jälkeen  
Illalla menimme Jonin ystävän luokse juhlistamaan juhannusta. Teimme Veeran kanssa juhannustaian, jossa kerätään seitsemän erilaista kukkaa ja laitetaan tyynyn alle. Tulevana yönä näkee unta sulhasestaan. Priyan juhannukseen kuului grillin vahtiminen, kerjääminen, Ilpan kanssa painiminen ja ihmisien pussailu.

Tänään kömmin ylös sängystä vasta yhdentoista aikaan. Raahauduimme lenkille samaan paikkaan kun eilenkin. Harhailimme taas toista tuntia navigaattorini avulla. Koirilla oli ihan superhauskaa penkoa uusia maastoja. Wentti luonnollisesti johti joukkoa nenä maassa ja häntä pystyssä.


Wentti, Panu, Priya ja Ilppa

Jos joku jaksoi lukea tämän niin pahoittelen, tässä postauksessa ei ollut mitään pointtia. Minulla on tosiaan junassa vähän tylsää ja siksi jaksoin jaaritella kuivan juhannukseni seikkailuita :D

Tänään palaamme takaisin Tampereelle. Huomenna Priyalla on agilitytreenit ja maanantaina suuntaamme kohti Lean tokotreenejä. Tiistaina asetamme nokan taas kohti Jyväskylää ja siskoni fantastisia kihlajaisjuhlia (johon myös Priya on kutsuttu!)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Hirvitykset nimeltä välistävedot



Aksan riemua!
Tänään Lauran aksatreeneissä kohtasimme karmivan vihollisen - nimittäin välistävetoharjoituksen. Tällaiselle polvipuolelle kömpelykselle harjoitus näytti peikolta. Peikolta, jonka syövereihin jouduin hyppäämään aksasta vauhkoontuneen kakaran kanssa. Ennen omaa vuoroani tein hieman kuivaharjoittelua (joka näytti varmasti asiantuntevalta). Harjoituksen hurmassa astuin kengännauhojeni päälle ja melkein kaaduin. Niin ja törmäsin muutamaan kanssaharjoittelijaan. Peikko leikki kanssani ennen lopullista tappoiskua.

Peikko. Mainittakoon, etten edelleenkään tunne ammattiylpeyttä tästä taideteoksesta
Yllätykseksi harjoitus osoittautuikin aika kesyksi peikoksi. Kyllä, hieman sähläsin, olin hidas ja kompuroin, mutta selvisin harjoituksen hengissä loppuun asti. Välistävedot selätetty! Eihän ne täydellisiä ollut. Muistuttivat tällaisen vihreän aksaajan haparoivia ensiaskeleita. Mutta olivat tunnistetavissa välistävedoiksi! Jee!  Priya oli fiksu ja tajusi idean nopeasti, joten se helpotti työtäni kovasti. Vähän sain kyllä kuulla neidin suusta kommentointia ohjauksestani. Tosin Priya on alkanut myös haukkua silkasta riemusta kun sanon "putkeeeen".

Laura totesi lopulta, että emme tahko enää tätä peikkoa vaan teimme hyppytekniikkaa.

Kuva: Jenny Söderlund

Viimeksi Priyalla oli hyppytekniikkaharjoituksissa kamala possupäivä, joten emme saaneet juuri minkäänlaista kuvaa neidin korkeudenarvioinnista. Tällä kertaa Priya salli meidän hypyttää häntä. Viimeisen esteen korkeus vaihteli ihan miniesteestä jopa 50cm asti. Priya sai tekniikastaan hyvää palautetta. Neiti kokoaa itsensä hyvin ja hyppää vaivattomasti. Järkevän koiran hypyt ovat myös turvallisempia ja koira säästää itseään paremmin kun ei revittele yli miten sattuu.

kuva: Jenny Söderlund









maanantai 16. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Koira, joka olisi halunnut aksata



Tänään Lauran tokotreeneissä oli teemana liikkeestä seisominen. Tai no, meidän teemaksemme kehkeytyi "korvat tulee säilyttää vaikka vieressä treenataan agilityä".

Suurin osa treeneistä meni oikein mukavasti. Tyyntä ennen myrskyä. Teimme peruutteluharjoitusta, jossa koira pysäytettiin "valeheitolla". Priya teki oikein säpäköitä pysähdyksiä. Palkkasin vuorotellen namilla ja lelulla ylläpitääkseni virettä. Seisomiaharjoitusten jälkeen treenasimme hieman oikeaa peruuttamista. Ihan vain mielenvirkistykseksi.

Nysväämisen jälkeen teimme vauhtiluoksetulon, joka sujui Priyamaiseen tyyliin vauhdikkaasti.

Laura halusi myös nähdä missä vaiheessa seuraamisemme on. Teimme pienen pätkän ja saimme hyvää palautetta. Seuraaminen on kuulemma hyvällä mallilla.

Sitten naapurinkentän agilitytreenit alkoivat. Tummia pilviä alkaa keräytyä.

Priyan ehdoton mielipide oli, että aita oli vihreämpi aidan toisella puolella. Nuo tuolla tekee aksaa. En mää vaan ala jos en saa tehdä myös. Vietimmekin sitten lopputreenit neuvottelemassa yksinkertaisestain kontaktista. Täytyy myöntää, että Priya teki yllättävän hyvin jos aksaava koira ei haukkunut. Tosin putkesta suhahtavaa koiraa piti kääntyä joka kerta katsomaan. Mutta jos haukkuva koira aksasi, neiti veti älyttömän vaihteen päälle.

Kun käskin Priyan odottamaan käskyn alla aksailusta huolimatta, neidin ilme muuttui murhaavaksi. Se haukahti pari kertaa kuin ilmaistakseen mielipiteensä: Screw you mum. Mutta tyytyi kohtaloonsa.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Sisukas sissi



Kyllä se on kuulkaas mielipuolista tämä koiraharrastus! Eilen vietin 5h kylmästä hytisten kentän laidalla seuraamassa agilityn SM-kisoja. Kun sain jäätyneet raajani liikkumaan, käytin kaikki rahani kilpailun ostosalueella back-on-track-verkkoloimeen ja syntisen kalliiseen ke-hu- leluun. Siitä lähdimme sitten ostosten lämmittämänä treenaamaan -mäsällä polvella tietenkin. Raahasin energiaa pursuvan rakkini, kuusi aurauskeppiä ja muita erinäisiä varusteita laskettelurinnettä alas treenipaikalle. Siellä nilkutin, kaivoin mutaa, huusin, kehuin, työnsin koiran suuhun kalkkunamössöä ja huusin vähän lisää. Illalla pohdin pitäisikö varata Priyalle hieronta fysioterapiakäynnin lisäksi. Hällä väliä vaikka omaa polveani kolotti ja selkä jumitti aamuisen palelun jälkeen.

Tänään pakkasimme punaisen possueläimen autoon ja suunnistimme kohti Someroa. Aikomuksemme oli taas hakata päätä seinään lammasaitauksessa. Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää sunnantaipäivää kun karjua nuppi punaisena possuilevalle kersalle. Mukana menossa olivat Priyan kasvattaja Laura ja hänen koiransa Nessa ja Hoppu, Priyan puolisisarukset Marika ja Jocke, Marika ja Pihka sekä Tuuli ja Raiku, ja Priyan ihana sisko Tintti Sari-omistajansa kanssa.

Ensimmäisellä kierroksella Priya oli liinassa. Se ei saanut syöksyä lampaille. Ainoastaan rauhallinen lähestyminen sallittiin. Voitte arvata että asiasta keskusteltiin. Koutsimme tokaisi kesken harjoituksen muistavansa nyt tämän koiran. Ei kai tuollaista possua voi unohtaa. Saimme muutaman rauhallisen pätkän ja jätimme harjoituksen siihen. Kouluttajamme totesi, että tämä se on sisukas tyttö. Sellainenhan se on, hyvässä ja pahassa.

Toisella kierroksella tapahtui ihme. Priya oli vapaana ja käyttäytyi todella asiallisesti. Koikeilimme kuljetustusta ja keräämistä. Annoin Priyan tehdä vapaasti töitä, puutuimme vaan possuileviin lähestymisiin. Yllätyksekseni Priya jopa pysähtyi käskystäni. Se teki töitä innokkaasti kierrellen. Saimme koutsiltamme kovasti kehuja. Priyalla on kuulemma todella hyvä työmotivaatio, se ei ole ihan nöyrimmästä päästä ja mopo lähtee helposti keulimaan, mutta sen alta paljastuu sitkeä ja taitava paimen.

Autossa katsoin Agilityn SM yksilöfinaalia! Kyllä tämä koiraharrastus on sitten ihanaa!


torstai 12. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Vakavasti otettavat harrastajat

Kuva: Jenny Söderlund
Kuten otsikosta voi päätellä, tänään meitä voi kutsua tosiharrastajiksi. Raahauduimme nimittäin sateessa kahdella bussilla yömyöhään (eli yhdeksän jälkeen) ulkokentälle treenaamaan. Huomaatteko mikä motivaatio, mikä sitoutuminen! Minusta ansaitsemme nyt vähintäänkin taputuksen olkapäälle.

Niin, Kävimme Annan ja Soma-bordercollien kanssa kertaamassa vähän viime tiistaina aloitettuja harjoituksia. Teimme ennakoitua valssia molempiin suuntiin. Se sujuikin alusta asti paljon paremmin kuin tiistain treeneissä. Kun osasin rytmittää harjoituksen oikein niin Priya kääntyi sukkelasti esteen jälkeen.

Saatoin minä pari kertaa kompuroida ja törmätä esteeseen, mutta jos nyt ollaan minulle positiivisesti kannustavia niin hyvinhän se meni!

Kuva: Jenny Söderlund
Teimme myös hieman eteenlähetystä. Sain apua opetuksessa Annalta ja Priya ymmärsi jutun juonen aika nopeasti.

Treenien jälkeen kävimme jäähylenkillä. Priyan mielestä Somaa oli hauska jahdata joten koirat juoksivat melko päättömästi ympäriinsä. Ja tapahtui juuri se mitä pelkäsin.

Kasa koiraa jysähti suoraa päin polveani niin, että minulta lensi tyylikkäästi jalat alta. Hetken näin tähtiä ja kirosin Priyaa. Polvi ei aluksi tuntunut pitävän ollenkaan. Ajattelin, että tähänkö sitä jäätiin. Sateessa istumaan kuralätäkköön.

Onneksi polveni toipui ja antoi minun kävellä. Anna-parka ei varmasti olisi jaksanut minua kantaa bussipysäkille. Ikävä vihlova kipu siihen jäi ja varmasti mahtava mustelma.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Ennakoiva valssi, joka muuttui patsaaksi

Kuva: Jenny Söderlund

Eilen korkkasimme sateisen aamun hurvittelulenkillä Darjan ja Ilo-bordercollien kanssa. Darja kysyi minulta onko Priya muuttunut juoksujen jälkeen. En ole asiaa edes aikaisemmin miettinyt. Ainakin se on saanut korvansa takaisin ja ei käyttäydy yhtä dramaattisesti kuin juoksujen aikana. Myös into yhdessä tekemiseen on palannut. Juoksujen aikana neiti oli selvästi hajamielisempi eikä työnteko oikein maittanut.

Eilisissä Lauran agilitytreeneissä harjoittelimme ennakoivaa valssia ja eteenlähetystä.

Mainittakoon, että en tunne ammattiylpeyttä tästä väsäyksestä

Valssi tehtiin kolmosesteellä ja koira lähetettiin siitä putkeen. Meillä kesti hetken ymmärtää harjoitus. Priya jäi helposti kolmosesteen eteen haukkumaan minulle. Liike oli sille uusi, joten pari ensimmäistä valssiamme jähmettyi hetkeksi paikalleen, että sain Priyan kolmosesteen yli ja siitä heitettyä putkeen. Myöskin eteenlähetys ontui hieman. Vaikka neidin palkka odotti esteiden jälkeen, se oli aika paljon kiinni minussa. Ja haukkui mammalle kun ei tajunnut mitä tehdä.

Kummatkin liikkeet saimme onnistumaan jotenkin, joten hieman jäi keskeneräinen olo. Hirveästi syyhyäisi päästä harjoittelemaan itsekseen tuota harjoitusta. Taidan huomenna väsätä pellolle jonkinlaisen "esteen" harjoittelua varten.

Laura halusi myös nähdä missä olemme menossa kontaktien kanssa. Meillä on ollut kotiläksynä opettaa koira seisomaan asioiden päällä niin, että etujalat ovat maassa ja takajalat tason päällä. Meilla "tempun" nimi on "kiipee".

Priya ei ole aikaisemmin tehnyt "kiipee"-temppua keittiömme ulkopuolella, joten en tiennyt mitä odottaa kun käskin neidin puomin alastuloa kohti. Ylätyksekseni neiti asettui puomille täydelisesti!
Teimme pari toistoa ja Laura antoi vinkkejä jatkoa varten.

Kun agilityryhmämme "pikku-Ilo"-aussie (ryhmässämme on kolme Iloa) teki samaa harjoitusta ja hieman sähelsi omalla iloisella tavallaan, Laura tokaisi: "Aussiet on kyllä aina vähän sikoja kontakteilla. Paitsi nuo tuon näköiset aussiet." Hän osoitti Priyaa ja Iloa kohti.

Treenien jälkeen menimme melkein koko porukan kanssa jäähylenkille. Koirat saivat juosta ja me ohjaajat paransimme maailmaa.

Luokkakuva: Chili (bc), Ilo (bc), Ilo (auspai), Priya (auspai) ja Soma (bc) Kuvasta puuttuu Vielä kolmas Ilo (auspai)
Kuva: Jenny Söderund











maanantai 9. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Eukko, joka kulkee lenkillä aurauskeppien kanssa

 Jos näätte hykertelevän eukon hiipimässä hervannan metsissä aurauskepit kainalossa keskellä kesää, älkää huolestuko, se olen vain minä. Olemme nimittäin aloittaneet pujottelun opettamisen 2x2-tekniikalla. Tarkoituksena olisi ottaa aina muutama lyhyt toisto lenkin lomassa. Treenejä on takana kaksi ja Priya osaa nyt hakea kahden kepin välistä vaikeastakin kulmasta. Seuraavalle lenkille tämä täti raahaakin sitten mukaan neljä aurauskeppiä. Raportoin sitten edistyksestä.

Kuva: Jenny Söderlund
Tänään Suvin tokotreeneissä keskityimme kontaktiin. Jännitin näitä treenejä hieman etukäteen koska tiedän millainen kontaktimme voi joskus olla. Olemme molemmat luonteeltamme hieman haahuilevia ja kahden seikkailevan mielen on joskus vaikea löytää toisiaan samaan aikaan. Priya on myös ollut hieman häiriöherkkä, etenkin liikkeille, leluille ja toisille koirille.

Suvi käski meidän asettua rinkiin. Koiran sai käskeä mihin asentoon vaan, mutta sen tuli pitää yllä kontaktia vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Pidin Priyaa perusasennossa koska olemme lähiaikoina harjoitelleet pidempiä kontaktipätkiä "sivu" käskyllä. Suvi kiersi meitä ensin vain kävellen, sitten potkien hiekkaa ja äännellen.

Kaikki suoriutuivat tästä hienosti, joten Suvi kaivoi esiin suuremmat aseet. Hän heilutteli koirien edessä leluja ja haki oman koiransa pujottelemaan meitä ympäri. Lopuksi hän vielä huusi vieressämme käskyjä "Istu! Maahan! Tule! Mennään!"

Priya oli kuin patsas. Pari kertaa se nopeasti vilkaisi (etenkin leluja), mutta komennuksesta siirsi katseensa taas minuun. Saimme palautteeksi: "Loistava kontakti! En saanut teitä juuri häirittyä. Se tekee töitä selvästi vain sinulle." Jee! Olisitteko uskoneet? Tästä tuli tosi hyvä mieli!

Jatkoimme pujotteluharjoituksella, jossa vuorotellen pujottelimme kontaktissa toisien koirakoiden läpi. En halunnut tehdä Priyan kanssa varsinaista seuraamista, joten käskin sen mukaani arjessa käytetyllä "Liki" käskyllä. Priya kulki vierelläni mainiosti. Sain palautetta liiallisesta höpöttämisestäni. Koutsimme oli varma, että Priya tulee kyllä mukanani ilman aituista kiitostakin, se vain sekottaa koira-parkaa. Seuraavan kierroksen teinkin ohjeiden mukaan hiljaa. Priya seurasi ihan yhtä hyvin!

Lopuksi teimme luoksetuloharjoituksen, jossa jätimme koiran ja kutsuimme luokse. Priya tuli luokseni leikkimään vauhdilla ja iloiten. Olipas mukavat treenit! Sain uutta uskoa, että kyllä meistä vielä tokoilijoita saadaan.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Yksitoista estettä

Keräsin kömpelöt koipeni ja pakotin ne juoksemaan pikkuruisen 11 esteen radan onnistuneesti loppuun saakka! Tätä sietäisi juhlia! Tehkäämme tästä kansallinen juhlapäivä! Missä voittokulkueeni?

Pienestä sitä ihmisapsi voikin olla iloinen.

Kuva: Jenny Söderlund
Perjantaina kävimme paikallisen aussieporukan kanssa tokoilemassa. Sade karsi porukkaa hieman, mutta paikalle raahautui minun lisäkseni kaksi säänkestävää auspailijaa koirineen. Teimme Priyan kanssa seuraamista, liikkeestä seisomista, paikkamakuun ja vauhtinoutoja. Priyan mahtava tokointo sai jatkoa sillä typy oli ihan super!

Treenien jälkeen Priya pääsi juoksuttamaan poikia. Veimme Vartti ja Väiski -aussiet tutustumaan tarkemmin hervannan luontoon (etenkin kuralätäköihin). 

Tänään vaihdoimme sitten lajia agilityyn. Sain suostuteltua Jennyn ja Ilon lähtemään meille seuraksi aamu axaan hallille. Halusin tehdä samaa rataa, jota oli hiottu tällä viikolla alkeiskurssilla. Tunsin jääneeni jostain paitsi kun en päässyt yrittämään harjoitusta, jonka läpikäyminen olisi uusi ennätys meidän tyngällä aksaurallamme. 

Kävimme lämmittelylenkillä hallin lähellä. Tytöt saivat vaihtaa kuulumisia roikkumalla toistensa niskassa sekä käydä vähän pulahtamassa haisevassa joessa. Punainen pyörremyrsky yltyikin vahongollisiin lukemiin ja törmäsi pahaa aavistamattoman Jennyn jalkoihin takaapäin. Tuloksena Jenny oli pehvallaan maassa, kädessään ikävän näköinen haava. Tytöt katsoivat Jennyä viattomana. "Mitä sää nyt siihen istuit?" 

Kuva: Jenny Söderlund
Harjoituksemme meni jotenkin näin: kaksi hyppyä, putkeen, takaakierto hypylle, putkeen, takaakieto hypylle, eteenlähetys hypylle, käännös ja toinen hyppy, jonka jälkeen persjättö, putkeen ja eteenlähetys kahdelle vikalle esteelle.

Joo helpommin sanottu kuin tehty. Tahkoin päähani radan eri osia koiran kanssa ja ilman. Vaikeimmaksi kohdaksi syntyi persjättö. Jäin vähän liikaa varmistelemaan esteille, joten jäin auttamattomasti jälkeen. Kuten alla olevassa kuvassa. Räpiköin ilmeellä menemään kauheeta vauhtia.

Kuva: Jenny Söderlund

Onnistuin tässä sitten loppujen lopuksi. Ja mikä fiilis siitä syntyikään! 

Onnistuin opettamaan ruumiilleni jotain ja koira vastasi siihen menemällä radan täysin oikein. JEE! Painan tämän tunteen muistiin ja muistelen sitä seuraavalla kerralla kun treenit menevät ihan pyllylleen.

Kuva: Jenny Söderlund



Kuva: Jenny Söderlund





Onnistuneiden treenien jälkeen kävimme vielä jäähdyttelylenkillä. Koirat mulahtivat uimaan (ja minä kastelin vahteeksi kenkäni).




torstai 5. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Helletoko


Priyan päivä alkoi jo heti aamusta toiminnalla kun Ilppa ja Veera tulivat meitä viihdyttämään. Aurinko ahdisti meitä hiostavalla ilmalla, joten suuntasimme heti uimaan. Neidit leikkivät ja hakivat riemukkaasti keppiä vedestä! Priya hakee jo keppiä rohkeasti pitkänkin matkan päästä (niin pitkän kun jaksan heittää, eli aika tyngän) Märät koirat riehuivat koko matkan takaisin kotiin. Minä tein sen virheen, että laitoin valkoiset housut jalkaan. Arvatkaapas olivatko housut valkoiset enää lenkin jälkeen?

Lenkillä otimme myös vähän treeniä. Ensin paikkamakuun ja sitten puuhailimme vähän liikkeestä seisomista ja katsekontaktia.

Tein viikonloppuna taas pitkästä aikaa Wentin kanssa tokoa. Wentin harrastuksiin on näitä nykyä kuulunut enemmän erilaiset jälkihommat ja tokoilu on jätetty melkein kokonaan "pikkusiskolle". Nyt kun olen tottunut kilttiin Priyaan, minua kohtasi pieni järkytys kuinka erilaisia koirani ovatkaan. Wentti on aina niin täysillä mukana kaikessa. Se ryntää oikopäätä, vinkuen ja huutaen tekemään hommia. Se olisi valmis vaikka myymään sielunsa yhdestä nappulasta. Priya taas on järkevä. Se selvästi miettii mitä tekee ja oppii järjettömän nopeasti. Wentti on hyvin helppo nostattaa, mutta sen päähän saa takoa samaa asiaa huomattavasti pidempään. Eihän spanieli ehdi miettiä mitä hän teki sillä hetkellä kun naksu kävi!

Priya taas tarvitsee enemmän nostatusta. Tänään pentutokossa teimme seuraamista. Ennen treenejä virittelin Priyaa treenimoodiin helpoilla ja vauhdikkailla tempuilla. Treenien alkaessa odottelimme kuitenkin liian kauan palkallaan ja into lässähti taas vähän. Sain taas hieman herätellä neitiä kun oma vuoromme tuli.

Seuraamisemme (se huimat kaksi askelta kerrallaan) sai sellaista palautetta, että menee jo liian tiiviiksi. Olen paljon jynssännyt pyllyn siirtymistä sisälle ja ympyräharjoituksia, että Priya nojaa jalkaani hyvin helposti. Oho. Pitää kiinnittää tähän(kin) asiaan enemmän huomiota.

Teimme myös vauhtiseuraamisia. Koira jätettiin odottamaan, lähdin juoksemaan ja kutsuin koiran seuraamaan. Tämä sopi Priyalle hyvin. Neitokainen heräsi paremmin ja oli hyvin mukana liikkeessä.

Muutenkin on ollut ilo huomata miten tytteröinen syttyy tokoon koko ajan enenmmän ja enemmän. Vielä kuukausi sitten sitä oli vaikeampaa saada innostumaan tokoliikkeiden jynssäämisestä. Nykyään se lähtee treeneihin jo paremmin mukaan. Voin pitää typyä treenatessa vapaana ilman pelkoa siitä että se lähtee huitelemaan tai nuuskuttelee vaan maata. Pystymme nykyään jopa treenaamaan bestiskoirien kanssa. Tänäänkin neiti keskittyi loistavasti Ilpan seurassa!

Huomenna menemme treenailemaan omatoimisesti paikallisten aussieiden kanssa :) Katsotaan mitä siitä tulee!


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Olipa kerran Apulainen



Terveisiä Jyväskylästä!

Viime lauantaina saavuimme koirien kanssa äitini hellään huomaan. Reissun tarkoituksena ei valitettavasti ollut laiskottelu vaan kova työnteko. Lauantaina Priyan pääsi nimittäin mukaan suuriin leivontatalkoisiin!


Keräsimme kokoon pari hyvää ystävää ja kyhäsimme kokoon tarjoilua siskoni kihlajaisiin. Priya toimi koemaistajana ja maskottina. Avustajamme käyttätyi vallan mainiosti. Ei käynyt salaa ottamassa hiukopaloja vaikka pienen keittiön kaikki tasot pursuivat pyörösiä, keksejä ja kinkkunyyttejä. 



Sunnuntaina ja maanantaina jatkoimme pihatöiden merkeissä. Priya on saanut siis päivystää pihalla, jahdata oravia ja haukkua naapureita. Se on myös toiminut asiantuntijana kitkemishommissa. Jokainen rehu minkä mamma heittää selkänsä taakse on tarkistettava. Puutarhaan on kiva myös kaivaa kuoppia! Äitini ei ihan arvostanut sitä.

Maanantaina veimme Panu-paran taas eläinlääkäriin. Panun kirsikkasilmä leikattiin ja silmä tulehtui leikkauksen jälkeen. Turvotuksen vuoksi tikit eivät pitäneet ja silmä näyttää nyt pahemmalta kuin aikaisemmin. Tikit eivät ilmeisesti kuitenkaan kokonaan hävinneetkään vaan muutama solmu oli jäänyt paikoilleen. Ne ärsyttivät silmää entisestään ja piti siis poistaa.

Lääkäri katsoi hetken Marikan sylissä murisevaa Panua ja päätti rauhottaa pojan toimenpiteeseen.


Panu nukahti nopeasti ja tikit poistettiin. Saimme silmään kortisonitippoja ja ehdotuksen uudesta leikkausajasta. Voi pikkumies parkaa kun sitä nyt koetellaan.


Ei meidän reissu ole pelkkää työtä ollut. Kävimme paljon uimassa ja leikkimässä!



Eli meillä on ollut alkuviikko täysin treenitaukoa. Huomenna palataan Tampereelle! Onneksi loppuviikolle on sovittu useammatkin treenit!