maanantai 26. toukokuuta 2014

Olipa kerran Treenipäivä isolla T:llä

Tänään saimme tosissamme testata treenimotivaatiotamme tuplatreenien muodossa. Olin nimittäin buukannut meille kahdet treenit samalle päivälle. Eikä siinä vielä kaikki. Kulutimme matkoihin hervanta-halli-amuri-hervanta-halli-hervanta yhteensä 4,5 tuntia! Ihanaa roikkua julkisten varassa tällaisena päivänä.

Aamulla ahdoin itseni täyteen aamupalaa (tavoitteena: tankkaa nyt, et tiedä milloin saat seuraavan kerran ruokaa) ja suuntasimme riekkuvan punahirviön kanssa agilitytreeneihin.

Matkalla samaan bussiin hyppäsivät treenikaverimme Veera ja ihana Ilppa-tolleri. Bussin takapenkki täyttyi epätoivoisesta yrityksestä päästä tervehtimään kaveria. Priya kiskaisi minua raivokkaasti kun astuimme bussista ulos, että lensin epämiellyttävästi vasten läheistä puuta. Onhan se hauskaa että koirat ovat ystäviä, mutta vähempikin jälleennäkemisen into riittäisi.

Kaverukset rauhoittuivat kuitenkin hienosti kävelemään vierekkäin hihnassa ja päästimme ne lämppäämään yhdessä juosten.

korkkasimme treenit käyntiin hyppytekniikkaharjoituksella. Neljä estettä, jotka oli aseteltu tasavälein toisistaan. Priyan esteissä ei ollut korkeutta juuri nimeksikään, joten neiti lähinnä laukkasi niiden yli.



Toisena harjoituksena teimme piinallista takaaleikkausharjoitusta, missä toisiaan vasten jököttivät kaksi putkea ja niiden välissä oli hyppy. Koira lähetettiin ensimmäisestä putkeen, valssi, hyppy ja sitten takaaleikkaus putkella. Priyalle (ja minulle) oli hyvin hankalaa se, että lähetin neidin putkeen "väärältä puolelta". Tämän kanssa piti tapella hyvän aikaa. Priya oli ihan hämillään, että mitä se mamma sählää sen rintamasuuntansa kanssa. Onneksi Veera oli paikalla neuvomassa ja auttamassa niin päästiin vihdoin harjoituksesta kunnialla läpi. Voittajafiilis!

Treenien jälkeen nelijalkaiset kakarat tekivät "jäähdyttelylenkin" vapaana. Pakkauduimme mutaisten (ups) koirien kanssa bussiin ja suuntasimme Veeran luokse parantamaan maailmaa.

Taitavat bussimatkustajat
Koirat leikkivät aikansa Veeran olohuoneessa ja simahtivat sitten kukin tahoillensa.

Ipulaisuus <3


Joskus neljän aikaan raahauduin (taas) bussiin ja kotiin pilkkomaan nakkia. Herkkutankkauksen jälkeen suuntasimme takaisin hallille tokotreeneihin. Meillä alkoi uusi ryhmä, koko kauden kestävä kisatavoitteisille alo/avo koirakoille tarkoitettu kurssi. 

Olin ihan kauhuissani. Mitä jos kaikki ovat jo tyyliin kisavalmiita ja me vasta yritetään saada kokoon seuraamista? Mitä jos ne nauravat meidät ulos? Mitä jos en saa Priyaa keskittymään? Mitä jos koutsi sanoo, että on tapahtunut virhe, emme me valinneet teitä tähän ryhmään? Mitä jos taivas muuttuu turkoosiksi ja alkaa sataa miekkavalaita? 

Aika nopeasti huomasin, että pelkoni oli ollut turha. Toki muiden koirat olivat vanhempia ja he olivat pidemmällä harrastuksessa kuin me, mutta siinä ei ollut mitään hävettävää. Me teimme hyvää työtä omalla tasollamme. Priya keskittyi hyvin ja piti loistavaa kontaktia.

Koutsina toimi samainen Laura, jonka aksakurssilla olemme tällä hetkellä. Hän kyseli aluksi vähän koirista ja tokotaustamme. Tykkäsin Lauran asenteesta koutsata tokoa, sen pitää olla hauskaa! Tunnin teemana oli luoksepäästävyys ja paikallaolo maassa ja istuen. Laura kävi kopeloimassa Priyaa kun se istui perusasennossa. Se meni hyvin. Priya pysyi hienosti paikallaan eikä vähää välittänyt kosketuksesta. Erityisen ylpeä olen sen kontaktista. Se ylläpiti kontaktia perusasennossa pitkiäkin aikoja vaikka ympärillä oli paljon häiriötä.

Paikkamakuussa Priya vilkuili hieman vieruskaveriaan, joka oli juoksuinen iso narttu. Pysyi kuitenkin hienosti paikallaan eikä hievahtanutkaan vaikka vieruskaveri nousi aikaisemmin leikkimään omistajansa kanssa. 

Seuraavaksi teimme paikallaoloa istuen. se osoittautui hieman hieman hankalaksi ajatukseksi Priyalle. Neiti jäi hyvin istumaan, mutta kun käännyin sitä kohti, se alkoi tarkoamaan maahanmenoa. Ilme oli hyvin hämmentynyt. Eiks tää ollutkaan tää juttu? Mamma on seonnut. Laura kehotti meitä opettamaan koiralle vielä "ryhdistävän" käskyn, jolla koiran asentoa saa hieman pystympään kun jätän sen paikalleen istumaan. Otin vain lyhyitä pätkiä ja lopuksi Priya tuntui ymmärtävän jutun juonen.

Lopuksi teimme vielä seuraamista vuorotellen. Kerroin Lauralle, että olemme tehneet seuraamista vain lyhyinä pätkinä ja vahvistaneet kontaktia perusasennossa. Laura antoi loistavan vinkin: seuraaminen on kuin jatkuvaa hakeutumista perusasentoon. Priyan perusasento on vahva. Nyt voin alkaa ottamaan pientä liikettä perusasennossa eteen, sivulle, taakse.. ja näin opettaa koiralle seuraamisen oikean paikan. Vähän tälläistä olemmekin tehneet, mutta sain tekemiseemme vahvistusta näistä treeneistä! 

Väsyneenä, mutta tyytyväisinä raahauduimme päivän viimeiselle bussimatkalle kotia kohti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti