keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Olipa kerran ongelmakoirakouluttajalla osa 2

Kirjoittelin kesällä blogiin Popan matkustamispelosta. Koko kesän olemme eläneet Puolan matkaa lukuunottamatta hiljaiseloa. Popa on kulkenut bussilla vain silloin tällöin ja silloinkin lyhyitä matkoja. Viime kerralla jäimme siihen, että Popa testaili korvatulppia äänipelon poissulkemiseksi. Tämä osoittautui hankalammaksi projektiksi kuin kuvittelin. Kesällä helle pakotti meidät lenkkeilemään lähinnä vedessä tai varjoisissa metsiköissä eikä korvatulppien käyttö oikein sopinut kuvioon.

Testailun lopputuloksena huomasin, että Popa ei reagoi ääniin perinteisellä tavalla. Se jännittää kummallisia asioita, mutta äänet eivät liity jännitykseen erityisesti. Se saattaa esimerkiksi käyttäytyä kuin pahoinpidelty jos minä aivastan, mutta vieressä räjähtävä rakennustyömaa ei aiheuta hätää. Tämä viittaisi siihen, että metkustuspelko ei ole lähtöisin äänistä.

Tänään kouluttaja Jenny Jalonen kävi kotikäynnillä kertomassa jatko-ohjeita koulutukseen. Oli tavallaan onni onnettomuudessa, että tapaamiskertojen välille sattui pidempi väli. Popa oli kouluttajan mielestä rentoutunut tässä välissä ihan silminnähden! Se oli avoimempi ja rennompi kaikella tavalla. Jatkuvan matkustuksen stressikierre on katkennut. Treenaamisen vähentäminen onkin ollut lähinnä minulle henkisesti vaikeaa. Olen piiskannut itseäni siitä, että en anna Popalle tarpeeksi tekemistä (mikä on naurettavaa, mutta ajatukset joskus ovat). Nyt kuitenkin huomaan, että treenaamisen vähentäminen on ollut meidän kaikkien kannalta oikea ratkaisu. 

Popa opetetaan nyt lähestymään bussimatkustamista uudella tavalla. Se opetetaan omaehtoisesti päättämään, haluaako se mennä bussiin vai ei. Omaehtoisuutta on alettu käyttää eläinten kouluttamisessa uudella tavalla. Kun vaikeista asioista tulee eläimen oma valinta, sen on helpompi työstää tietään jännityksen yli. Voin ikään kuin kysyä siltä onko se valmis treenaamaan tätä vaikeaa asiaa vai ei. 

Tällä kerralla opetimme Popalle "starttinappulan" jonka tökkääminen tarkoittaa etenemistä pysäkkiä kohti. Painamalla sitä, se kertoo olevansa valmis jatkamaan harjoittelua. Palkaksi pysäkin lähestymisestä Popa saa namun lisäksi etäisyyttä eli poistumme heti kauemmas. Starttinappulana Popa käytti nyrkkitargettia. Ajatuksen se ostikin aika välittömästi. Treenasimme puolisen tuntia pysäkin lähestymistä ja pääsimme yhden treenin aikana rentona jo melkein pysäkille asti. Loistavaa!

Seuraavat neljä viikkoa hinkkaammekin sitten kotitreeninä pysäkin lähestymistä omaehtoisen valinnan kautta. Sillä välin pyrimme välttämään bussilla kulkemista ja jos kuljemme bussilla niin kyytiin täytyy nousta toiselta pysäkiltä. Kotipysäkit on varattu nyt vain kivaa harjoittelua varten. 

Talvikausi on pyörähtänyt käyntiin ja tämä tarkoittaa uusia treeniryhmiä. Priya jatkaa rally-tokon tehoryhmässä puksuttamista. Voittajaluokkakin alkaisi olla starttikunnossa. Katsotaan milloin ohjaaja uskaltautuu kisoihin. Hui! Popa jatkaa Riitan kiusana tokoryhmässä. Tosin osa treeneistä saattaa tippua nyt Priyan kannettavaksi tämän bussiharjoittelun vuoksi. Popa on myös koiratanssin valmennusryhmässä, joka laittaa tassulla koreaksi joka toinen viikko. Lisäksi meillä on yksi omatoimiryhmä jossa treenaan ensisijaisesti ainakin alkuun Priyan kanssa. 

Tärkeimpanä tavoitteena on kuitenkin saada tämä bussiongelma ratkaistuksi ja pikku puuceen elämä stressittömäksi. 

kuva: Aino Ihamäki


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Olipa kerran OnniDog2018

Niinhän siinä pääsi käymään, että himos ja OnniDog-koiratapahtuma kutsuivat meitä tänäkin vuonna. Osallistuminen oli kerran jos toisenkin kiikun kaakun. Ilmoittautumisessa oli niin paljon häikkää, että jossain vaiheessa olin varma, että koko höskää ei järjestetä ollenkaan. Siskoni (ja kyytini) onnistui telomaan jalkansa niin, että hän ei päässyt osallistumaan ja Popa päätti vielä pyöräyttää juoksut.

Onneksi Sanna, Nila ja Hile päättivät osallistua ja pääsimme kulkemaan heidän kyydissään (tai Sannan kyydissä, Hile ei onneksi ajanut autoa koska olisimme muuten viettäneet aikamme mäkkärin autokaistalla..). He yöpyivät jyväskylässä meidän hotel mummolassamme, joten koirat saivat viettää paljon laatuaikaa yhdessä. Hyvin mahtuivat kolme puuceetä ja yksi aussie samaan mökkiin yhdessä. Sain tutustua Popan puolisikon tyttöön Hileeseen paremmin ja se on kyllä mainio persoona. Kuuluu kyllä taatusti top 2 ahneimmista koirista jonka tiedän. Leipäni meinasi joutua ruokaraivon uhriksi useammin kuin kerran. Hillukka on röyhkeä ja rasittava, kerrassaan lupaava harrastuskoiran alku siis! 

Porukka: Popa, Priya, Nila ja Hile 

Tällä kertaa olimme mukana kolme päivää (pe-su). Tämä johtui kiinnostavista luennoista jotka houkuttivat vaihtamaan kahden päivän leirin kolmeen. Näin sunnuntai-iltana täytyy todeta, että kolme päivää aktiivista harrastamista on aivan liikaa. Olin jo lauantai-illan viimeisellä luennolla niin väsynyt, että en keksinyt Jirka Vierimaalle mitään ideaa vahvistettavista asioista. Päässä raksutti vain tyhjä paperi ja kotona odottava sänky. Koirille olin valinnut sen sijaan koulutuksia paljon viisaammin. En onnistunut ajamaan kumpaakaan koiraani täysin loppuun. Taputan siis itseäni tyytyväisesti päälaelle, hyvä tyttö! 

Perjantaina Priya pääsi rally-tokoilemaan ja Popa leikkitunnille sekä HTM-tunnille. Rally-tunti oli rytmiltään hieman Priyalle sopimaton. Siinä oli liikaa puhetta ja suoraan radalle ilman lämittelyjä. Priya nukahti odotellessa ja sitä ei sieltä nosteta ilman pitkähköä lämmittelyä, joten se kipitti puoli rataa täysin unessa. Sitten se jossain vaiheessa huomasi, että hei me ollaan hommissa ja tuohan syöttää mulle ruokaa. Kannattaa siis olla skarppina. 

Popan leikkitunti sen sijaan oli kerrassaan mainio. Käsittelimme kouluttajan kanssa Proffan lelun palautusta. Ongelmaa, joka sillä on ollut aina ja ikuisesti. Popa ei ole koskaan tyrkyttänyt lelua takaisin minulle vaan lähtee mieluummin sen kanssa rallittamaan pitkin kenttää. Nyt olemme jo luojan kiitos siinä vaiheessa, että saan lelun siltä pois pyydettäessä. Vielä vuosi sitten sain repiä hiuksia päästäni ja kiljua nuppi punaisena sillä aikaa kun professorilla oli hauskaa lelunsa kanssa. Kouluttaja kuitenkin halusi, että se tuo lelua takaisin, joten otimme asian harjoittelun alle. Teimme siis harjoitusta, jossa Popa sai voittaa tylsästä leikistä ja saman tien lähdin taaksepäin peruuttamaan ja jatkoin leikkiä, kun professori tuli leluineen perässä. Tämä toimi hyvin, mutta ei ollut tunnin ainoa oivallus. Oivallus löytyi myös Popan leikkityylistä. Se ei pidä siitä että minä yhtäkkiä "hyökkään" sitä kohti. Se kestää kyllä rajua leikkiä kun on lähtenyt leikkiin, mutta alussa se pitää enemmän siitä kun nojaan siitä pois ja se saa tulla minua kohti. 

Sitten pakkasimme koirat autoon ja Mika Jalosen luennolle aiheesta "palkkaamalla palkattomuuteen". Luento oli ihan hyvä. Ei sisältänyt mitään tajuntaa räjäyttävää, mutta hyviä muistutuksia tutuista asioista. Minun on joskus vaikea seurata Jalosen luentoja tai tunteja rönsyilevän puhetyylin vuoksi. Hassua, koska en koe itsekään olevani mikään suora ja tekninen tyyppi vaan pikemminkin haahuileva höpönlöpön. Silti jotenkin putoan hänen jutuistaan välillä niin autuaasti vaikka yritän pitää kynsin ja hampain sanoista kiinni. Punainen lanka tuntuu siltä, että etsisin neulaa heinäsuovasta. Silti, hyvä luento ja täyttä asiaa!

Sitten Popa sai yksityistunnin HTM:n parissa. Katsoimme kouluttajan kanssa erilaisia tapoja millä voisin vaihtaa Popan positiosta toiseen ja saimmekin ihan hyviä ideoita. Popa sai kehuja näteistä positioistaan ja minä olin teitysti haljeta ylpeydestä. Niiden eteen onkin tehty hurjasti töitä! 

Illalla menimme vielä toiselle luennolle: Reija Nieminen puhui aiheesta "koiraharrastajan voimaantuminen". Tärkeä luento tärkeästä aiheesta. Tämä aihe on pyörinyt omassa päässäni lähiaikoina paljon. Olen saanut pyörittää pääkoppaani oman kilpailujännitykseni ja harrastuksen mielekkyyden ympärillä. Oma jaksaminen on ollut välillä tiukilla ja koko harrastuksen kuoppaaminen hiuskarvan varassa. On siis hyvä pysähtyä miettimään omaa motivaatiotaan ja arvojaan. Mitä minä koiraharrastukselta haluan?

Lauantaina suuntasimme "hyvin levänneenä" yhdeksältä aamulla luennolle. Krista Karhu luennoi aiheesta "kilpailuihin valmistautuminen". Aihe tuntui luonnolliselta jatkolta Reija Niemisen luennolle. Ohitimme paljon samoja asioita. Myös Krista halusi miettiä itseään kilpailijana, omaa motivaatiotaan ja suhtautumistaan epäonnistumiseen. Hyvä ja viihdyttävä luento!

Lauantain ensimmäinen koulutus on haku. Aikataulusäädön vuoksi Popan sijasta otin hakumehtään mukaan Priyan. Punanuttu ei ole ruokarosvoja hakenut koko kesänä ja epäilin vahvasti etsiikö se puskasta mitään muuta kun peuran tuoreita tuoksuja. Ensimmäinen kierros menikin vähän juoksenteluksi (no ainakin se etsi sitkeästi oikeaa asiaa). Pistot näyttivät juopon juoksulta ja meiningissä oli hieman enemmän vauhtia kuin järkeä. Toisella kierroksella Priyan sitten yllätti ja teki täydellistä työtä. Loistava Prii! Kouluttajaa meillä ei ollutkaan sitten lainkaan vaan yksi osallistujista "joutui" vetäjän rooliin. Hän tunnusti, että on joskus lukenut Priyan toilailuista blogista. Jos nyt satut lukemaan, niin iso kiitos treeneistä! Hyvin vedit vaikean pestin lyhyellä varoitusajalla ilman kunnon välineitä! 

Sitten tauon jälkeen Popan kanssa Jalosen tokoon toteamaan, että en seurannut harjoitusten punaista lankaa lainkaan. Meillä oli oikein hauskaa vaikka minä olin lähinnä pihalla. Ensin tehtiin sitä, sitten tätä, sitten tuota.. Ehkä minä olen tottunut kotikoutsimme opissa hyvin selkeään rautalangasta vääntämiseen koska kadotin taas Jalosen punaisen langan hyvin nopeasti. Tunti sisälti ehkä nopeutta perusasentoihin ja luoksetuloon, ehkä seisomiseenkin ja lopuksi ehkä seuraamisen paikkaa. Jalonen on ihana tyyppi ja hyvä kouluttaja, mutta jotenkin se lanka vaan jää minulta kerta toisensa jälkeen löytämättä. Ainakin meillä oli hauskaa vaikka opit jäivätkin vähän hämmennyksen alle. 

Illalla vielä Jirka Vierimaan luennolle klassisesta ehdollistumisesta. Jirka kirjoitti taululle sanan "responssi" ja kaikki mitä minä pystyin ajattelemaan oli: "luojan kiitos tästä ei tule tenttiä". Luento meni kyllä ihan totaalisen ohi. Taistelin koko ajan unta vastaan ja join paljon vettä jotta sain tekosyyn käydä vessassa ja ulkona haukkaamassa raitista ilmaa. Luento vaikutti mielenkiintoiselta, mutta aivoni eivät suostuneet yhteistyöhön sen ymmärtämisessä. 

Sunnuntaina päivä alkoi Priyan jäljelle. Aina niin rauhallinen ja järkevä aussie oli jostain syystä erittäin raivokas jäljestäjä. Sitä joutui herranjestas pidättelemään ja rauhoittelemaan kun punanuttu olisi pyyheltänyt jäljen viitapiruna eteenpäin. Piti sitten tämäkin päivä nähdä. Ilmeisesti Priya yrittää kertoa, että hän on selvästi MOTIVOITUNUT jälkikoira. 

Jäljen jälkeen oli taas luennon vuoro. Tällä kertaa ääneen pääsi Jari Kantoluoto aiheella "tunteesta tekniikkaan". Luento tuli sopivaan elämänvaiheeseen. Olin juuri valitellut Sanna-paralle ummet ja lammet siitä mitä teen Popan leimahtaneelle odottelumöykkäämiselle. Tämä rasittava kohtaus etenee pyörähtäen itsensä ympäri kuin lumipallo: Popa huutaa, minä huudan, Popa huutaa, minä huudan.. Ja kumpikaan ei opi mitään. Saimme tällä yhtälöllä Nila-paran jo kerran ahdistumaan. Nila the psykologi ei ymmärtänyt ollenkaan miksi sisko ja normaalisti kiva täti huutavat toisilleen nuppi punaisena. No, sain taas muistutuksen siitä Kantoluodon opeista, joita olen herralta itseltään kuullut jo kahdesti. Nolona siis kiitän ja kumarran ja alan taas tehdä harjoituksia. 



Luennon jälkeen Popa pääsi hommiin. Törmättiin koko viikonlopun parhaaseen tuntiin: takatehoon! Tunnin ideana oli tehdä kaikenlaisia takapään hallintaa lisääniä harjoituksia. Ja Popahan teki. Se oli ihan liekeissä kun sai tarjota ristiaskelia kepin yli ja peruutusta laatikkoon. Tältä tunnilta sain paljon uusia jumppavinkkejä molemmille koirille. Kerrassaan loistavat treenit!

Viimeiseksi vielä Popa pääsi sosiaalisen palkan tunnille. Kolmatta päivää leireilevä Popa oli tällä tunnilla itse asiassa jo niin hyvässä vireessä, että kehut otettiin vastaan ilman ongelmia. Tunnin anti jäi siis vähäiseksi, mutta saimpahan kerrankin riekuttaa Popaa kunnolla ilman huutokuoroa. 

Kirsikkana kakun päällä Priya kävi kaahaamassa läpi temppuradan. Sillä kilahti radan putki melko lailla päähän ja koko höskä eteni aika levottomissa merkeissä. Mutta ainakin Priyalla oli hauskaa!

Kiitos Sannalle ensiluokkaisesta seurasta! Nilalle kiitos maailman parhaasta terapiasta ja Hillukalle parhaista nauruista (terapiaa kai sekin). Kiitos järjestäjille mukavasta tapahtumasta! Ja etenkin kiitos Priyalle ja Popalle siitä, että sain viettää laatuaikaa teidän parhaassa seurassanne <3 






lauantai 1. syyskuuta 2018

Olipa kerran rallyn SM-kisat

Menin sitten jonkun hulluuden vallassa hakemaan Priyan kanssa rallyn SM-joukkueeseen ja vielä suuremman hulluuden vallassa joku valitsi meidät mukaan. Priya suoritti siis SM-kisa debyyttinsä tänään 1.9.2018 tutulla Tamskin kotihallilla. Tai tarkemmin sanottuna sen vähemmin tutulla ulkokentällä. Minun täytyy nolona myöntää, että Priya on treenannut oman hallimme ulkokentällä vain kerran aikaisemmin (ja tämä kerta oli tällä viikolla kun paniikissa huomasin, että ei hitto avoin luokka pidetään ulkona).

Aamulla raahauduin siis paniikin vallassa tutulle hallille. Priya oli aika fiiliksissä, kun pääsi kanssani kahdestaan liikkeelle. Se leikki hihnallaan bussipysäkillä ja tuijotteli taskujani hullun kiilto suurissa aussien silmissään. Kun saavuimme hallin pihaan, se koki elämänsä järkytyksen: mitä sen ihanalle hallille on tapahtunut? Kun vielä raahasin sen eläinlääkärin tarkastukseen kopeloitavaksi niin soppa oli keitetty, Priyan mielestä maailma kaatui nyt ja tähän paikkaan. Koska hihnan toinen pää oli kauhusta jäykkänä niin se päätti etsiä turvaa tutuista ihmisistä, joita se kyttäsi ihmisvilinän keskeltä.
Useampi kuin yksi ihminen Priyan "listalta" (tuolta kuuluisalta, johon kuuluvat ihmiset saavat punaisen aussien naamalleen joka tapaamisella) sai kokea aussien kaiken rakkauden.

Onneksi olimme vasta toisessa rataantutustumisen ryhmässä ja minulla oli aikaa hinkata Priyaa sopivaksi. Oman vuoron odottaminen oli tuskaisaa ja pelkäsin jo että sisäänheittäjä saa oikeasti heittää meidät kehään sisälle sillä aikaa kun minä yritän pitää kynsin ja hampain kiinni turvallisesta aidasta kehänauhan paremmalla puolella. Tuomari oli suunnitellut tälläisen radan meidän pään menoksi:


Mites se sitten meni? Minusta tuntuu, että radat aina tuntuvat pahemmalta kuin mitä ne oikeasti ovat. Koko rata tuntui hitaalta kidutukselta, mutta löytyi siitä positiivistakin. Vaivuin koomaan vain kerran. Ainoastaan houkutuksessa, kun Priya iski silmänsä ihanaan ämpäriin, aloin hiipiä. Ei meidän suoritusta voi edelleenkään valon nopeaksi sanoa, mutta en sentään hiippaillut eteenpäin. Priya oli hulvattomassa vireessä. Siltä pääsi valitettavasti jopa muutama hau (tuhma!). Mutta se oli koko radan mukana tekemässä iloisena omana itsenään.

Pisteitä jäi matkaan 85/100p ja RTK2. -10p lähti koska tuomari osasi laskea askeleita paremmin kuin minä. Typerä moka, joka täytyy laittaa kyllä jännittämisen piikkiin. -3p lähti uusimisesta, jota minun ei olisi ehkä pitänyt edes tehdä, mutta paniikissa uusin ihan urheilun vuoksi (koska radalla oleminen on NIIN hauskaa.. hehheh). - 1p lähti siitä yhdestä koomasta, johon vaivuin houkutuksessa ja toinen -1p vinosta asennosta. Huutokonsertto ei aiheuttanut tällä kertaa pistevähennyksiä. Pitäisiköhän Popankin vaan siirtyä rallykoiraksi kun tässä lajissa syvimpien tuntujensa ilmaisusta ei aina niin rankaista.

Se on kuultaas nyt niin, että punanuttu suuntaa punaisen nokkansa nyt voittajaluokkaa kohti! Innolla ja rakkaudella odotan uusia haasteita Prilliksen kanssa. Oli mahtavaa kokea elämäni ensimmäiset SM-kisat juuri Priyan kanssa. Se on niin hieno koira! Alkujärkytyksen jälkeen se makasi koko pitkän päivän kanssani lattialla infotiskin luona (jossa minä juorusin tuttujen kanssa) ja nautti huomiosta. Jouduin laittamaan sen häkkiin vasta kun se sai päähänsä, että koska muutama ihminen antoi sille palan makkarastaan, niin se oikeutettu palaan kaikkien ihmisten herkuista..








perjantai 20. heinäkuuta 2018

Olipa kerran Hymytyttö 5v

Maailman paras hymytyttö on nyt joo viisivuotias! Onnea Priya!



Ihan uskomatonta, että Priya on hauskuuttanut tätä maailmaa jo kokonaiset viisi vuotta! Vastahan minä seurasin pentujen syntymää kasvattajan blogin välityksellä. Syntymää seurasi kolme tuskallista viikkoa, jonka aikana pentujen lopullisia koteja selviteltiin. Kun viimein kannoin pennun kotiin, se tuntui ihmeeltä, kohtalolta, joltain mikä oli kirjoitettu tähtiin kauan aikaa sitten.

Sitä se todella on ollutkin. Priya muutti elämäni nykyiselle lentoradalleen. Ilman Priyaa, en eläisi tätä elämää tai en olisi se ihminen mikä minusta on tullut. Priya on antanut minulle itseluottamusta, se on tarjonnut toistuvasti mahdollisuuksia rikkoutua ulos mukavuusalueeltani ja huomata, että minä voin tehdä sen. Se on ollut järkkymätön tuki, jonka kanssa olen voinut yrittää, epäonnistua ja nousta uudestaan.

Meillä on ollut mustat hetkemme. Muutama vuosi sitten olin täysin valmis heittämään harrastusvälineillä vesilintua ja julistaa yhteistyömme mahdottomaksi. Tänään voin ylpeänä sanoa, että en vaihtaisi pois yhtään päivää, yhtään epäonnistumista, yhtään kyyneltä. Koska juuri niiden kautta Priya on opettanut minulle eniten. Se on opettanut miten luottamusta ja yhteistyötä rakennetaan. Priyasta on todella kasvanut paras ystäväni. Se on 100% ja enemmänkin kaiken hehkutuksen arvoinen.

Kiitos Priya ja hyvää syntymäpäivää!






torstai 19. heinäkuuta 2018

Olipa kerran maailmanvalloitus part 2

Puolalainen tokokoe



Mitä tokoharrastajat tekevät lomallaan? Menevätkö he katsomaan nähtävyyksiä? Loikovatko he rannalla? Vastaus on ei, he menevät ihmettelemään paikallista tokokoetta. Ja voi juku, siinä riittikin ihmeteltävää!

Koe oli kaksipäiväinen ja se järjestettiin ison koiranäyttelyn yhteydessä Gdynian kaupungissa. Lauantaina kisattiin VOI (class 2) ja EVL (class 3) luokka ja sunnuntaina AVO (class 1) sekä paikallinen alokasluokka. Meille tarjottiin mahdollisuutta osallistua kokeeseen. Tartuin tarjoukseen ajattelematta mikä minua odotti. Puolaisten versio alokasluokasta oli nimittäin täysin erilainen kuin omamme. Koko ilmoittautumiskuvio ja järjestelyt sen jälkeen olivat minulle täyttä hepreaa, joten koepaikan olemassaolo varmistui vasta edellisenä iltana kun satuin näkemään nimeni killumassa osallistujalistalla.

Meinasin tietysti saada sydänkohtauksen kun näin paikallisen alokasluokan liikkeet.

1. Luoksepäästävyys (Popa ei ole koskaan tehnyt mitään tälläistä)
2. Seuraaminen taluttimessa (Mitä? Pitääkö kuvio muistaa itse?!)
3. Paikalla makuu tai istuminen 1min (mitä tämä täällä tekee? Pitääkö minun olla selkä koiraan päin?!)
4. Seuraaminen vapaana (Täytyykö minun vieläkin muistaa kuvio itse?)
5. Kaukot
6. Nouto (Juu ei)
7. Hyppy (Mitä %&#"¤&//%%&?! Miksi se noin tehdään?)
8. Luoksetulo

Onneksi paikalliseen tapaan kuului "kehääntutustuminen" jonka aikana liikkuri käy läpi liikkeet ja ottaa vastaan typerän turistin kysymyksiä. Onnistuin kaiken lisäksi arpomaan itseni ensimmäiseksi. Onneksi paikalla oli ymmärtäväistä porukkaa ja toinen osallistuja vaihtoi kanssani paikkaa jotta voin nähdä liikkeet edes kerran ennen kuin jouduin säätämään ne läpi.

Olin kehään mennessä täysin jäykkänä kauhusta. Unohdin jopa palkkaleluni törkeästi roikkumaan liivin taskusta. Tuomari onneksi vain naureskeli ja palloni lensi odottamaan katsomoon. Luoksepäästävyys meni hyvin, vaikka minä unohdinkin esitellä itseni. Tuijotin vain tuomaria suu auki ja yritin olla pyörtymättä. Popa istui kuitenkin asiallisesti vierelläni.

Hihnaseuruu oli kamala. Minä hiivin eteenpäin ja yritin muistella missä kohtaa kaaviota minun piti pysähtyä. Popa oli täysin sunnuntaikävelyllä. Se jolkotteli vieressäni, nuuski maata ja ihaili maisemia unisen näköisenä. Paikallaoloon minä valitsin makuuasennon. Popa köllähtikin makuulle "tauko" käskyllä. Minuutti tuntui käsittämättömän pitkältä ajalta seisoa selkä koiraa kohti keskellä suurta koiranäyttelyä. Popa oli kuulemma maannut paikallaan. Vähän se oli haistellut toiveikkaana läheisestä metsästä kantautuvia tuoksuja (villisikapaistia kenties?).

Kaukot sai suorittaa joko koiran vierestä tai edestä. Minä siirryin hörökorvan eteen ja käskin sen istumaan ja maahan. Tässä vaiheessa Popa heräsi. Ai me tehdään tokoa! Se lähti vapaana seuruuseen ihan eri asenteella. En ole varma oliko tämä hyvä asia. Treeniliivini reuna taisi olla koko seuruun ajan neitokaisen hampaissa ja seuruu näytti sen mukaiselta.

Seuruun jälkeen teimme noudon. Minulla oli epäilykseni. En ole ottanut kapulaa kovin montaa kertaa sivulle asti pito-ongelmien korjailun vuoksi. No sivulle se kuitenkin tuli ja ihan vauhdikkaasti. Sitten kummalliseen hyppy-liikkeeseen. Koira oli tarkoitus saada hypyn yli ja takaisin kahdella käskyllä. Hyppyesteenä kokeessa oli erikoinen valkoinen kiinteä hökötys, jonka alareunassa oli aukko. Olin melkein varma, että en saa Popaa sen yli. Ensimmäisellä hyppy-käskyllä se katsoi minua täysin kysymysmerkkinä, otti askeleen eteen ja kävi nuuskaisemassa estettä. Toisella käskyllä se loikkasi hitaasti ja varovaisesti yli ja heti takaisin luokseni. Yllättävän hyvä suoritus siihen nähden että se oli Popan ensimmäinen suoritus kyseisestä liikkeestä.

Viimeisenä liikkeenä oli vielä luoksetulo. Minulle tuli yllätyksenä se, että luoksetulo tehtiin maahanmenosta ja meinasin säätää koko liikkeen pilalle. Popa teki kuitenkin hyvän luoksetulon.

Pisteityksestä minulla ei ole harmainta aavistustakaan, mutta tällä suorituksella räpiköimme 88/100 pistettä. Pääsimme kuitenkin palkinnoille. Ja mitkä palkinnot siellä odottikaan!



Kokeesta jäi tosi hyvä mieli. Puolaiset harrastavat tämän yhden kokeen perusteella hieman löysemmällä nutturalla kuin me suomalaiset. Kehässä moni asia oli aseteltu niin, että suomen kokeessa niistä olisi ehkä tullut sanomista. Ohjattu piti oikealta puolelta hakea melkein läheisestä metsästä ja kaukojen "merkkinä" toimi erikoisesti huitova setä koiran takana.  Häiriöt olivat siis kokeessa aivan omaa luokkaansa. Irtokoiriakin juoksi aivan kehän vieressä! Myös juoksuiset kisasivat normaalisti muiden seassa. Kokeissa oli myös enemmän valinnan varaa. Avoimen luokan toisen jäävän (istu tai maahan) sai valita itse, samoin alokasluokan paikkamakuun asennon. Voittajaluokassa noudon sai tehdä puu tai metallikapulalla.

Kiitos Riitalle kun pakotit meidät osallistumaan! En olisi koskaan uskaltanut mennä yksin ja tämä koe on varmasti sellainen jonka tulen muistamaan aina.

väsynyt palkintoporsas
Seuraavana aamuna Popa ansaitsikin sitten lisää kiitosta: se kiikuti nimittäin meille 50 zlotya puhtaana käteen. Popalla on tapana tuoda minulle esineitä jotka tuoksuvat vahvasti ihmiselle. Sen kanssa on tehty paljon esineruutua tänä kesänä ja mikään ei ole Popasta siistimpää kun esineiden löytäminen. Popa juoksenteli Lubiatowon rannalla edes takaisin. Yhtäkkiä se pysähtyi, kääntyi ja nappasi jotain maasta. Se lähti heti kiikuttamaan saalistaan minulle palkan toivossa. Rannalla ei näkynyt ketään (klo oli n. 7 aamulla), joten löytäjä sai pitää. Matkakassamme oli 50 zlotya rikkaampi!



perjantai 13. heinäkuuta 2018

Olipa kerran maailmanvalloitus part 1

Popan kanssa puolaan




Mitäs meille kuuluu? Olemme Popan kanssa valloittaneet maailmaa! Kävimme nimittäin kuokkimassa turistina puolaisen tokoseuran leirillä. Meidän kouluttajamme on käynyt heitä kesäisin kouluttamassa jo muutaman vuoden ajan ja tällä kertaa hän kysyi olisinko niin hullu, että lähtisin mukaan. No, hän kysyi oikealta henkilöltä. Minä olen juuri niin hullu, että suostuin lähtemään.

Tosin lupauduin lähtemään ennen kuin Popan bussipelko pääsi oikeasti kunnolla valloilleen. Ajatuksena oli ottaa hörökorva mukaan ja hankkia hienoja kokemuksia matkalla. Jahkasin Popan mukaan ottamista ärsyttävyyteen asti. Mitä jos se hermostuu autolla matkustamisesta samalla tavalla kuin bussilla tai junalla?

Tarvitsin useamman rankan potkun persuuksille ennen kuin päätin vihdoin ottaa Popan mukaan. Lopulta Poppeli Poppelsson pakkasi pallonsa ja passinsa reppuun ja suuntasi nokkansa kohti puolaa. Melkein kaksi viikkoa myöhemmin raahauduimme väsyneenä, mutta onnellisena kotiovesta sisään. Reissu oli mahtava! Popa oli maailmaa valloittaessaan aivan yhtä ärsyttävä kuin kotosuomessakin, mutta pelokas se ei ollut. Se tuntui sujahtavan melkein joka tilanteeseen loistavasti ja valloittavan maailmaa häntä pystyssä-asenteella.

Matka lähti käyntiin aikaisin maanantai "aamuna". Henkilökohtaisesti en osaa kutsua klo 4:00 herätystä aamuksi. Minun tapauksessani se muistuttaa enemmän ruumiin henkiinherätystä kuin pirteää liikkeellelähtöä. Erityisesti lyhyiden muutaman tunnin yöunien jälkeen. Riitta kävi hakemassa meidät Popan kanssa edellisenä iltana luokseen ja hörökorva laittoi heti aikamoiset pirskeet pystyyn Riitan Hippu-koiran kanssa. Se nukkui yönsä levottomasti ja ehdin lyhyiden yöunieni aikana kuvitella kaikki maailman painajaiset koko matkan levottomana hyörivästä Poppelista, joka päätyy lopulta nukkumaan ulkona villisikojen keskellä.

Auto käynnistyi kuitenkin iloisesti ja suuntasimme nokan kohti helsinkiä. Popa matkusti peitetyssä takaboxissa ja sillä oli esimerkkinään kaksi rentona matkustavaa kaveria. Seurasin sen fiiliksiä Fitbark-mittarin välityksellä autossa ja se näytti vetävän koko matkan hirsiä.

Laivamme lähti helsingin satamasta seitsemän jälkeen. Siellä meitä odotti järkytys: koirien olisi pitänyt matkustaa aivan kamalassa hytisevässä häkkikopperossa, johon sen sulkisi mitään elollista olentoa hetkeksikään. Muutaman mutkan kautta päädyimme kuitenkin hyttiin nukkumaan kaivattua jatkoa katkaistuille yöunille ja koirat saivat olla häkeissä hytissä kanssamme. Popa kulki aluksi laivassa hieman stressaantuneen oloisena häntä alhaalla ja pälyili ympärilleen. Se rentoutui kuitenkin nopeasti nukkumaan.

Poppeli laivassa odottamassa hyttiä

Unet huojuvassa laivassa jäivät aivan liian lyhyeksi. Herätyskello tärähti soimaan ja pakkauduimme ulos laivasta Tallinnan satamaan. Popan rento nukkuminen vain jatkui vaikka viro muuttui latviaksi ja latvia liettuaksi. Latviassa pysähdyimme lenkittämään koiria paikalliseen metsään. Poppeli juoksenteli iloisesti ympäriinsä ja ojenteli jäykistyneitä raajojaan. Sitten paikallinen elukka päätti kohdata suuren metsästäjän ja wuum! Pops katosi horisonttiin. Pieni piste hörökorvaista mustaa bordercollieta vilahti vähän väliä jossain taivaanrannassa. Muutamien minuuttien kuluttua saimme suuren metsästäjän kalastettua auton kyytiin ja jatkoimme matkaa yhtä luottamusta kevyempänä. Koska se selvästi oli päättänyt hankkia Priyalle tuliaiseksi paikallisen villisian/peuran/kauriin/jäniksen/dinosauruksen niin Poppels The Suuri Metsästäjä sai luvan olla lopun loman hihnan päässä riskialueilla. Kohteessa oli onneksi tiedossa merenrantaa, jossa tuhminkin hörökorvan on turvallista juosta.

Kuva: Riitta Kivimäki

Saavuimme Liettuan Kaunasiin klo 20 aikaan illalla 16h matkustamisen jälkeen. Koko seurue kaatui hotellihuoneeseen kuoleman väsyneenä. Ennen kuin painoimme pään tyynyyn, kävimme kävelemässä kaupungin keskustaa pitkin ja yritimme etsiä nurmiplänttiä johon Popa suostui pissaamaan. Huoneessa oli aluksi levotonta kun koko päivän autossa ollut nuoriso huvitti toisiaan. Popa ja Hippu leikkivät jonkin aikaa sängyllä, mutta painuivat sitten tyytyväisenä nukkumaan.



Kuva: Riitta Kivimäki



Seuraavana aamuna söimme aamupalan ja lähdimme kävelylle paikalliseen puistoon. Poppeli kulki häntä tötteröllä eteenpäin. Sitten pakkasimme koirat taas autoon ja suuntasimme nokan kohti puolaa.

Liikenne näillä kaduilla oli välillä hieman mielenkiintoista ja välillä kanssaautoilijoiden törttöilyn kasominen piti loistavasti adrenaliinit ylhäällä ja silmät auki. Kuuntelimme sporttirakista luennon koiran hormonitoiminnasta ja höpösimme niitä näitä. Päivän kääntyessä illaksi olimme vaihtaneet isot tiet puolan pienempiin kinttupolkuihin.

Kuva: Riitta Kivimäki

Puolan puolella pysähdyimme lenkittämään koiria ja tällä kertaa minäkin näin peuran, joka tillitti minua huolettomana silmiin, kun kyykin puskapissalla pusikon takana. The Suuri Metsästäjä pettyi hieman kun häneltä jäi tämä puolalainen peura saamatta.

Saavuimme Lubiatowoon vasta yhdeksän aikaan illalla ja minä kaaduin sänkyyn välittömästi. Leirin majapaikka oli pieni majatalo aivan kylän keskustassa ravintoloiden vieressä. Meidän huoneemme oli talon toisessa kerroksessa, jonka ikkuna avasi näkymän läheisen hevostallin laitumelle. Tokoseura Na Falin väki vaikutti aivan hirveän mukavalta. Meidät otettiin vastaan kädet ojossa ja suut hymyssä. Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin lenkille meren rantaan. Suu loksahti maahan asti kun näin paikalliset hiekkarannat. Kilometri tolkulla puhdasta hiekkarantaa, jossa ei näkynyt ristin sielua niin aikaisin aamusta. Aurinko paistoi ja Poppeli kiidätti pitkin hiekkarantaa. Siinä vaiheessa tiesin, että siitä tulisi huippuloma!

Kuva: Riitta Kivimäki






perjantai 29. kesäkuuta 2018

Olipa kerran ongelmakoirakouluttajalla

Ei ole tyhmää myöntää sitä, että omat taidot loppuu. Minulle on käynyt nyt niin Popan matkustamisen kanssa. Popa pääsi 2-vuotis syntymäpäivälahjaksi ongelmakoirakouluttajan syyniin.

Popa ensimmäistä kertaa menossa junaan. En silloin osannut kuvitellakaan minkälaisten ongelmien kanssa painimme nyt
 Matkustamiseen liittyvä stressaaminen alkoi salakavalasti asteittain. Se hiipi elämäämme niin hiljaa, että en aluksi meinannut tunnistaa sitä ennen kuin oli jo liian myöhäistä ja ongelma löi meiltä jalat alta. Aluksi se näkyi vain vähän. Jollain matkalla ihmettelin miksi se läähättää koko matkan ja toisella sitä, miksi se ei halunnut käydä makuulle. Talvella muistan miettineeni, että onkohan sillä kylmä bussipysäkillä kun se tärisee.

Mutta sitten tuli tämä kevät ja ymmärsin ongelman laajuuden. Ymmärrys löi vasten naamaa kuin märkä rätti: jokainen bussi tai junamatka on Popalle tuskainen. Nyt ongelma on levinnyt jo niin pahaksi, että se tärisee jo pelkästään bussipysäkin ohittamisesta.

Popalle testattiin pahoinvointilääkettä ja tämä on toi hieman helpotusta joillekin pitkille matkoille. Junassa Popa rauhoittui lääkkeen vaikutuksesta matkan edetessä. Reaktioon liittyy siis todennäköisesti pahoinvointia, mutta koska ongelma ei ole ollut Popalla pentuaikana, pahoinvointi on luultavasti enemmän oire kuin varsinainen syy. Stressaaminen aiheuttaa siis pahoinvointia, joka taas aiheuttaa lisää stressaamista ja kierre on valmis.

Olen ongelmasta ihan ymmälläni. Tiedän, että Popa on jännällä tavalla herkkä koira. Toisaalta se on kovinkin toimintakykyinen, avoin ja rohkea ja vaikuttaa jopa kovahkolta. Sillä ei esimerkiksi ole huolen häivää kun se katoaa pariksi tunniksi riistan perään tai saa palautetta toisilta koirilta tai ihmisiltä. Siinä on kuitenkin ollut aina jotain hermostunutta mistä en ole oikein saanut otetta. Se osaa peittää tämän hyvin painamalla kaasupoljinta aina kun vähänkään epäilyttää. Sillä on ollut omituisia pelkoja ennenkin. Sirunlukija on aivan kamala kapistus, samoin ilmalämpöpumppu, kompostikehikot murhaavat bordercollieita, joskus jopa pelkkä aivastaminen riittää sille että Popa katoaa huoneesta häntä koipien välissä. Minun jännitykseeni se on myös reagoinut. Silti se on saattaa kulkea rakennustyömään ohi rentona ja ei korviaan lotkauttanut uutenavuotena raketeille ja vaikuttaa monessa tilanteessa olevan täysin tasapainoinen ja rohkea kaveri.

Se on siis saa erikoinen koira, jonka pään sisällön tulkitsemiseen tarvitsen apua. Otin yhteyttä Jenny Jaloseen, ongelmakoirakouluttajaan, jolla on paljon kokemusta juuri bordercollieiden aivoituksista. Bct ovat jossain mielessä niin oma maailmansa ja halusin kouluttajan joka ymmärtää niille tyypillistä käytöstä. Popa pääsee myös Miira Hellstenin yksärille Helsinkiin koska tarvitsen tähän ongelmaan useamman mielipiteen. Jennylle minun on kuitenkin mahdollisuus saada tarvittaessa useampi tunti sovittua meille kotiin tampereelle.

Aloitimme tunnin meidän olohuoneen lattialta. Jenny kopeloi Popan läpi ja seurusteli sen kanssa hetken. Popa tunki tapansa mukaan rauhallisesti lähelle, antoi kosketella ja rauhoittui sitten olohuoneen nurkkaan nukkumaan. Jenny kysyi meiltä taustatietoja. Onko Popalle kokeiltu mitään lääkitystä? Pahoinvointilääkkeen lisäksi ei. Mikä on Popan terveystilanne? Tietääkseni ihan hyvä, mutta mistä sitä koskaan voi tietää.

Keskustelimme Popan käytöksestä ja sen kummallisesta käytöksestä jolle en välillä itse ole löytänyt selvää syytä. Ihan heti Jenny mainitsi epilepsian ja sydän jätti lyönnin välistä. Erikoinen pelkokäytös saattaa johtua myös osittaisesta epilepsiakohtauksesta, jonka aikana koira on tajuissaan, mutta se "näkee vihreitä miehiä". Popallahan on suvussa suuri riski epilepsiaan, mutta koska sillä ei toistaiseksi mitään kunnon tunnistettavaa kohtausta ole ole ollut, kohtelemme käytöstä jotain muuna kuin epilepsiana. Ajatus kuitenkin varmaan aiheuttaa minulle harmaita hiuksia ja valvottuja öitä vähäksi aikaa.

Alkuhaastattelun jälkeen lähdimme kävelylle. Heti ovesta poistuttaessa Popa esitteli kolme näkyvintä ongelmakäytöstään: liikennevalot, koiran ohitukset ja bussipysäkin. Pystyin oikein kuulemaan kuinka Jennyn leuka loksahti auki kun rauhallinen ja järkevä koira näki liikennevalot. Se sinkaisi eteenpäin, aloitti huudon ja sättäsi ympäriinsä. Hän ei ole kuulemma koskaan nähnyt koiralla samanlaista reaktiota liikennevaloihin. Kiitos Popa, ompas hieno tapa erottua massasta.

Liikennevalojen jälkeen nurkan takaa tuli koira. Popa esitteli perinteisen ohituksensa. Se ei ole mikään kulmakunnan pahin remmirähjä (enää..) mutta se reagoi jännittymällä ja piippaamalla vieraaseen koiraan. Sitten olimmikin ja pysäkillä. Pelkkä lähestyminen sai Popan heittämään häntänsä alas ja eleet huusivat ristiriitaa. Kävelimme poispäin rauhalliseen suuntaan jotta Jenny näki miten Popa nollaa itsensä stressistä.

Matkan aikana teoria alkoi kehittyä. Yhden tapaamisen perusteella ei voi sanoa paljoa. mutta hänestä Popa ei missään nimessä ole arka koira, se on avoin ja toimintakykyinen, mutta se saattaa olla ehkä vähän  "helposti kuormittuva". Se olisi siis herkkä huolestumaan ja kerää helposti ympäristöstä huolen aihetta itselleen.

Stressiherkkä koira menee helposti stressikierteeseen jossa ahdistus kasaantuu ahdistuksen päälle ja kärpäsestä kasvaa näin härkänen koska koira ei oikein koskaan pääse toipumaan stressistä. Tämä voisi olla syypäänä Popan bussiongelmaan.

Varsinainen toimintasuunnitelma sai odottaa toiseen kertaan. Jenny varoitti, että koulutus tulee olemaan pitkä prosessi ja vaatii minulta panostusta. Ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua.

Ensin sen tapauksessa pitää kuitenkin selvittää, liittyykö tapaukseen ääniarkuutta. Saimme tehtäväksi testata sillä korvatulppia. Lenkit merkataan taulukkoon ja arvioidaan ennalta sovitus asteikon mukaan. Lenkkejä tehdään korvatulppien kanssa ja ilman tulppia ja tulosten perusteella yritämme miettiä liittyykö stressaamiseen ääniin liittyvää pelkoa. Tämän perusteella katsomme toimintasuunnitelmaa eteenpäin seuraavalla tapaamisella.

Popa sai kokeiluun myös Zylkene lääkkeen, jonka on tarkoitus tukea stressistä toipumista. Meidän olisi tarkoitus myös lisätä sen virikkeellistämistä: kaikki ruoka tulee jonkin puuhan kautta (aktivointikupista, aktivointimatosta, munakennoista, pyyhkeen sisältä, nurmikolta, kongista ym.) Nenäkesä sai myös kannatusta eli paljon hajutyöskentelyä ja koiramaista puuhaa. Vähemmän treenejä joihin matkustetaan bussilla. Saimme tehtäväksi myös toteuttaa rauhoittumisharjoituksia yhdessä koiran aktiivisina aikoina. Näistä ei ikinä ole haittaa!

Koko koulutuksesta tuli ristiriitainen olo. Yhden tunnin perusteella tilanteessa ei voi sanoa vielä juuta eikä jaata. Popa voi olla stressiherkkä ja kuormittunut busseista tai se voi olla jotain aivan muuta. Pääasia kuitenkin että projekti on otettu leikkauspöydälle. Eiköhän Popa matkusta ihan kohta taas rennosti.