tiistai 8. toukokuuta 2018

Olipa kerran kesäsuunnitelmia

Kuva: Jenny Söderlund
Aurinko on hellinyt meitä lämpimällä paisteella, joten jopa minä olen tarjennut treenata ulkona. Olen hieman "sokerista tehty" ja pysyn mieluummin kuivassa hallissa treenaamassa huonolla ilmalla. Nyt aurinko on kuitenkin houkutellut minutkin ulos treenaamaan.

Sokerista tehty tai ei, kesän suunnitelmiin kuuluu kuitenkin paljon ulkona olemista. Ristin nimittäin tämän kesän "Popan pk kesäksi" ja ajattelin tahkoa pääasiassa hakua, esineruutua ja ehkä vähän jälkeä. Käydään ehkä BH kokeessa jos sopiva tilaisuus sattuu nokan eteen. Tällä tavoitteella on ollut lupaava alku: Poppeli on käynyt tekemässä viikon sisään kahdet esineruutu-treenit ja kahdet hakutreenit. Hörökorva tykkää!

Esineruudun idean Popa osti hyvin nopeasti. Sen treenikerrat on laskettavissa yhteensä yhden käden sormilla, mutta silti esineet vaan nousee ja palautuu hienosti. Olen tehnyt vielä sille kapeampia kaistaleita vierekkäin josta esine täytyisi kaivaa ja minun silmääni Poppeli on tehnyt tosi kauniita toistoja ja toistaiseksi pysynyt "hajustetulla" alueella. Ongelmana on ollut tässäkin asiassa neidin oma-aloitteisuus. Se sinkoaa etsimään esineitä ennen kun ehdin kissaa sanoa, joten luvan odottamisen ja hallinnan kanssa saamme vielä tehdä hieman töitä. Eilen se jopa kävi hakemassa oman esineensä ja sinkoi sitten hakemaan toiselta puolelta Priyan esinettä ennen kun ehdin ottaa sitä kiinni. Note to self, vain yksi esine kerrallaan ennen kun hallinta toimii.

Muutenkin Poppelilla on ollut ulkotreeneissä hieman "kevättä rinnassa". Eilen Riitan kesäkauden ensimmäisissä treeneissä teimme ruutua ja kiertoa haastavassa ympäristössä ja Popan suurin ongelma oli odottaminen. Ja voi sitä urputusta kun hänet kutsuttiin pois rakkaalta kohteelta.. Mutta ruudut ja kierrot löytyivät pääasiassa hyvin.

Popan urputusilmeen on ikuistanut Jenny Söderlund
Kesällä olisi myös tarkoitus uppoutua Popan arjen ongelmiin paremmin. Kaikki lähtee kuitenkin toimivasta arjesta ja sitä meillä ei aina ole. Toiset asiat kuten koirien ohitukset ja luoksetulot (jopa niiltä riistan hajuilta) ovat menneet huimasti eteenpäin, mutta toiset taas huimasti taaksepäin. Toinen syy "Popan pk kesään" on tarkastella onko Popan hyvinvointiin vaikutusta sillä että se saa paljon lajityypillistä tekemistä (haistelua ym.). Pysyykö kiihkoapinan muumit paremmin järjestyksessä pään sisällä kun sen täytyy käyttää nenäänsä säännöllisesti. Se jää nähtäväksi.

Prilliksen kesään kuuluu Tamskin rally tehoryhmä. Hassua sanoa, mutta tälle kesälle ainoa seuran ryhmäpaikka on hankittu Priyalle! Kerrankin näin päin. Punanuttu pääsee keskiviikkoisin toivottavasti yksin matkaan ilman Popaa niin voimme nauttia vain toistemme hyvästä seurasta. Jos juoksut eivät tule tielle, Priya osallistuu kesäkuussa rallyn piirimestaruuskisoihin. Muutenkin kesän aikana on tarkoitus käydä parissa rallykokeessa ja hinkata ylempien luokkien liikkeitä kuntoon. Prillis saa varmasti osansa myös "Popan pk kesästä" ja pääsee tekemään esineruutua ja jälkeä.

Kuva Kaisa Jalava



sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Olipa kerran 98p ja ulkokauden korkkaus

Professori Popa Luikkunen-Poppelsson kävi eilen toisissa rally-toko kisoissaan. Tuomari Anna Klingenberg oli väsännyt ihan kivan radan joka ei sisältänyt mitään Professorille vaikeaa. Kisat olivat nopeasti ja kivuttomasti ohi. Luokat lensivät eteenpäin ja koiria tiputeltiin kehään kunnon liukuhihna meiningillä. Tuomari ei edes jäänyt kirjoittamaan (ainakaan meille) mitään palautetta tuloslappuun. Säilytin Popaa häkissä toisella puolella hallia. Siellä hörökorvan oli rauhallisempaa köllötellä boxissaan.

Treenasin Popan kanssa muutaman pätkän radan kompastuskohtia ja neiti teki hyvällä fiiliksellä. Sitten tuli meidän vuoro ja tunsin välittömästi kuinka Popa valui kuplaansa. Sen vire laski ja jähmiminen alkoi. Lähtökyltillä se nuuhkaisi kylttiä, josta otimme heti -1p. Menimme radan läpi sumussa. Popa suoritti kaikki tehtävät ihan niin kuin pyysin, mutta tunsin että se ei ollut täysin mukana vaan painuneena johonkin syvälle omaan ahdistuskuplaansa. Se teki maahanmenot hitaasti, käännökset huonosti ja kulki seuraamisessa takana huonossa ryhdissä.

Toinen -1p napattiin maalikyltiltä. Syy jäi minulle mysteeriksi koska suoritus ei tullut videolle. Todennäköisesti itse tein jotain hölmöä. Pisteitä kertyi siis 98/100p. Mutta totuus oli, että suoritus pystyi onnistumaan vain rallykisoissa. Jos olisimme olleet toko tai kt-kisoissa niin suoritus olisi todennäköisesti kaatunut Popan kuplaan.

Suorituksen jälkeen oli hieman neuvoton olo. Hyvä asia on se, että Popa tekee ja kuuntelee paineesta huolimatta. Se ei lähde haahuilemaan vaan yrittää aina parhaansa. Mutta se sulkeutuu kuplaansa ja alkaa joko huutaa tai se jähmii. Usein molempia. Ei päästä helpolla helposti jännittävää emäntäänsä tuo minun hörökorvani.



Olen lähiaikoina muutamassakin yhteydessä törmännyt liikaa asenteeseen, jossa bordercollieiden ajatellaan olevan automaatteja, sellaisia jotka on koulutettu valmiiksi. Iloitaan siitä jos oma toisen rotuinen koira saa kokeessa paremmat pisteet kuin bc tai juoksee nopeammin agilityradan kuin bc. Jos saat bcn kanssa hyvän tuloksen niin se on koirasi rodun ansiota ja jos saat huonon niin mahdat olla todella surkea kouluttaja kun et saa edes sitä bctä toimimaan.

Täytyy myöntää, että ennen Popaa ajattelin, että kun otan bordercollien pääsen helpommalla. Kohtalo kuitenkin lämäytti minua typeryydestä ja antoi Popan. Täytyy sanoa, että Priyan motivointiongelmat ovat pieniä harmeja näiden Popan mielentilojen rinnalla. Tietyllä tavalla Popa on helppo harrastuskaveri: helppo motivoida ja hyvä keskittymään. Tosin nämä eivät ole yksin rodun ansiota vaan Popan motivaatiota ja fokusta on rakennettu pennusta asti. Se ei siis työskentele hyvin koska se on bc vaan siksi että sitä on pienestä asti rakennettu ahkerasti siihen.

Sitten taas toisella tavalla se on mieltä kummastuttava persoona jonka kanssa ei ihan sormia napauttamalla mennäkään eteenpäin.

Tänään kävimme heti aamusta tyttöjen kanssa tekemässä kesäkauden ensimmäiset ulkotreenit aussieporukalla. Priya pääsi tekemään vähän höpsöttelyruutua ja merkkiä ensi viikon rallytreenejä varten. Popa teki ruutua, seuraamista, noutoa ja pysähdyksiä. Se työskenteli kivasti vaikka selvästi kevään ensimmäiset ulkotreenit ja paahtava aurinko veroittivat vähän. Teimme myös joukkotreeninä paikkista ja luoksetuloja paikkiksesta. Ylpeänä täytyy sanoa että Poppels ei noussut kertaakaan makuulta vaikka useampi koira nousi sen vierestä. On se aika Professori! Tämäkään ei muuten ole sen ansiota että se on bordercollie vaan siksi että asiaa on treenattu ja paljon (heh, kuten sanoin. Muutaman vatipään kommenttien vuoksi täytyy oikein alleviivata tätä :D).

Viime viikolla korkkasimme myös hakukauden Mari Kallion kurssilla ylöjärvellä. Poppelilla oli hiukkasen enemmän vauhtia kun järkeä. Se paahtoi aika kyytiä maalimiesten ohi ennen kun muisti käyttää nenäänsä. Saimme tähänkin heti hyviä ajatuksia ja harjoituksia Marilta. Odotan innolla kesää ja hakutreenejä!


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Olipa kerran Oilin tokokoulutus

Luikkunen kävi tänään Oili Huotarin tokokoulutuksessa. Paikka oli ostettu Priyalle, mutta aussien kohelluksen vuoksi päätin ottaa Popan tuuraamaan. Koulutus oli Priyan kasvattiporukan järkkäämä, joten koirakkopaikat olivat täynnä toinen toistaan hauskempia aussieita. Priyan sukulaiskoirat ovat kyllä hyväntuulista porukkaa.



Poppelin kanssa ajattelin tehdä vauhtiliikkeitä ja pyytää Oilin mielipidettä sen mielentilaan. Juokseminen kiehuttaa ja se aiheuttaa kaikenlaista lieveilmiötä kiihkoapinalle. Teimme noutoa aluksi ja puutuimme Poppelin kapulan pureskeluun. Lyhyeltä matkalta se tuo kapulan nätisti, mutta pitkältä matkalta juokseminen aiheuttaa rumempaa kapulan käsittelyä. Muistutin Popaa kapulan noston jälkeen "pito"-käskyllä. Se vastasi tähän treeniin oikein hyvin ja teki kauniimpia noutoja.

Sitten aloimme tehdä kapulasta luopumista, mikä osoittautuikin hankalammaksi. Oili potki kapulaa Popan edessä ja Poppelin piti silti vastata maahan-istu-käskyihin. Tämä oli vaikeaa! Popa lähinnä tuijotti kapulaa silmäkulmastaan "hullu pikkuorava" ilmeellä ja oli jossain ihan muualla kun tekemässä maahanmenoa. Tässä treenissä Oili halusi, että nostan Popan ylös jos se ei kuuntele käskyä ja keskeytän tästä aiheutuvan jurputuksen. Hän ei päästäisi sitä kauemmas jurputtamaan niin kuin olen aikaisemmin tehnyt vaan keskeyttäisi murmutuksen siihen ettei se "pääse tilanteesta". Popa vastasi kyllä treeniin hyvin ja lopuksi alkoi olla enemmän auki minullekin.

Toisessa setissä aloitimme ruudulla. Teimme ensin toiston lelulla, sitten kosketusalustalla ja lopuksi tyhjään ruutuun. Poppeli teki oikeastaan aika hyvin. Tämä oli täydellinen esimerkki treenistä, jossa sanon kouluttajalle että "meillä on ongelma" ja ongelmaa ei sitten näy missään. Pops löysi ruudun hyvin, pinkoi sinne kovaa ja vastasi pysähtymiseen hyvin. Oili suositteli tarkempaa kriteeriä Popan paikalle ruudussa ja sitä, että en pysäyttäisi Popaa ruutuun aina vaan merkkaisin joskus pelkän sinne pinkomisen.

Lopuksi teimme kahta erilaista hyppyä. Tavallinen hyppy oli Poppelista heti täysin ok (se on tullut tässä ihan valtavasti eteenpäin!), mutta pressuhyppy oli hetken epäilyttävä. Muutaman kiellon jälkeen se kuitenkin loikki senkin yli täysin rennosti. Hyvä Pops!

Mielentilaongelmaa emme saaneet tänään näkyviin. Popa oli oikeastaan koko treenin rennon ja iloisen oloinen. Se pääsi jopa avustamaan toisen koirakon treeniä juoksemalla lelulle heidän nenänsä edestä. Tämä oli varmaan Poppelin päivän kohokohta. Ääntä pääsi ainoastaa silloin kun korjasin Popan virheitä ja sen "jurputuksen" Popa lopetti heti kun se laitettiin takaisin töihin.

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Olipa kerran Maaritin tokokoulutus ja kahjo aussie

Eilen Popa kävi taas Maarit Hellmanin tokokoulutuksessa. Koko ilta jätti aika värittömän fiiliksen. Jotenkin tuntuu, etten saa vaan sitten mitenkään hyvää treenifiilistä kasattua tokoon. Oletan, että hyvään treenimotivatioon kuuluu se, että jos näkee jotain kivoja harjoituksia niin ensimmäinen ajatus ei ole: "en kyllä yhtään jaksais hinkata mitään tuollaista". Lörpöttelin vaan koko illan jonkun kanssa tai räpläsin puhelinta enkä jaksanut yhtään kiinnostua muiden treenien seuraamisesta. Onneksi kesä ja kauan odotettu tokotauko odottaa, ehkä sitten syksyllä taas uudella motivaatiolla. Tai sitten ei, kukaan ei pidä asetta ohimolla eikä maailma lopu jos en jaksakaan tokoilla.

Popan omalla vuorolla me tehtiin alokasluokka läpi kisamaisena. Poppeli ei oikein ollut hereillä aluksi, se alkoi ihmetellä kesken seuruun jotain, jätätti ja tuntui tosi tahmealta. Liikkeestä, maahanmeno, luoksetulo, kapulan pito ja hyppy olivat ok, mutta kaukoissa se taas jäi ihmettelemään jotain ja tahmoi vaihtoja.

Maarit oli sitä mieltä, että Popa saattoi näyttää kaukaa katsottuna kisatreenin aikana siltä että se olisi ollut matalassa vireessä, mutta lähempi tarkastelu paljasti totuuden. Se oli oikeastaan todella kiihtynyt. Se vain osoitti sen joillekin bordercollieille tyypilliseen tapaan kääntymällä sisäänpäin ja jännittymällä jähmeäksi. Se näkyi tällä kertaa seuruussa ja kaukoissa.

Maaritin ohje Popalle oli se, että palkkaisin sitä nyt pidemmän aikaa pelkästään namilla. Ajatuksena, että namia satelee aina lyhyen rentouttavan sosiaalisen palkan jälkeen. Eilen Popa vastasikin sosiaaliseen palkkaan oikein hyvin ja rentoutui siitä. Siltä ei oikeastaan päässyt ääntä kuin kerran: silloin kun avustajat siirsivät hyppyä eikä kehä jatkunutkaan hypyllä ja tämä romautti pienen bcn maailmaa.

Teimme korjaussarjaa seuruussa ja kaukoissa rentouttavan sosiaalisen palkan ja namin avulla. Se vastasi harjoituksiin ihan hyvin ja työskenteli iloisesti. Treenit eivät menneet huonosti, Popa oli oikein kiva treenikamu niin kuin aina. Kieltämättä silti käteen jäi vain sellainen olo, että riitääköhän minulla taidot, aika ja motivaatio tehdä tuosta kakarasta toimivaa peliä tokoon. Pitäiskö vaan pitää pidempi tauko tokosta ja keskittyä tekemään koiratanssia, rally-tokoa ja puuhastella vähän hakua.

(Koiratanssissa Popa onkin nyt tehnyt positioihin hakeutumista ja se on ollut molemmista ihan huisin kivaa! Poppelilla alkaa olla "laukka" positio jopa vahvempi kuin vasemman puolen seuruu ja tämä on tuonut omia haasteita mukanaan)

Popa "joutuu" kuitenkin vielä huomenna tokokoulutukseen tuuraamaan Priyaa. Priyan kasvattiporukka järjestää Oili Huotarin tokokoulutuksen, johon minun oli tarkoitus mennä punanutun kanssa pelleilemään (tai ajatuksena oli tehdä seuruuta ihan rally-tokoakin ajatellen kun Prillis on hieman alkanut keulia siinä ja olisin halunnut ajatuksia miten saan innon pysymään mutta kriteereitä tiukemmaksi kun rallyssakaan ei välttämättä katsella hyvällä vinossa poikittavaa pomppu-aussia, joka kulkee puoli koiraa edellä..)

Priya kuitenkin päätti toisin. Tiistaina treenien jälkeen lenkillä huomasin, että Popalla on kauluksessa verta. Tarkemmalla tutkailulla veri tuli siitä kuka yleensä roikkui niissä Popan kauluksissa eli Priyasta. En nähnyt suussa mitään ihmeellisempää ja Priya söi iltaruuan normaalisti. Seuraavana päivänä rallytreeneissä Priya kuitenkin tarttui leluun varovasti ja siihen jäi verta. Eikun hampilääkärille!

Tuloksena Prilliksen yksi leego oli lohjennut ja kielessä/kielen alla oli ikävä haava. Sankari on siis juostessaan ilmaisesti törmännyt johonkin ja purrut itseään kieleen tai juossut monttu auki päin puuta (en ihmettele ollenkaan). Prillis etenee muutenkin juostessaan mentaliteetillä: "maasto väistää, minä en."

Mutta treenit ovat siis punaisen kanssa taas vähän tauolla.


tiistai 17. huhtikuuta 2018

Olipa kerran psyykkisen valmennuksen kurssi

Mitäs me onkaan tehty?

Ei paljon mitään.

Tärkeimpänä asiana varmaan mielessä on pyörinyt psyykkisen valmennuksen kurssi. Blogia joskus lukeneet varmaan tietävätkin, että olen hirmuinen jännittäjä. Kokeisiin meneminen on täysin verrattavissa maailmanloppuun. Olen saanut itseni vakuutettua, että joku ampuu minulle kuulan kalloon kesken jokaisen koesuorituksen. Tämä on hassua koska opinnoissani tai muissa harrastuksissani tätä epätoivoista jännitystä ei ole. Olen harrastanut teatteria, laulanut lavalla, lukenut tekstejäni yleisölle ja seissyt maalaukseni vieressä sillä aikaa kun koko muu luokka arvostelee sitä. Tämä ei ole kamlaa, mutta jostain syytä koiraharrastus on. Kun huomasin sportttirakilla psyykkisen valmennuksen nettikurssin niin minun oli aivan pakko osallistua. Priya on ollut jokseenkin välinpitämätön minun hermoiluihini, mutta Popa sen sijaan jännittyy kun minä jännityn. Tässä yhtälössä helpointa on aina työstää sitä kaksijalkaisen pääkoppaa, joten toivon että sitä saan tehdä tällä kurssilla.

Kurssi on tähän mennessä ollut TYÖLÄS! Olemme pohtineen arvoja, motivaatiota, itsetuntemusta ja omaa suhtautumista epäonnistumisiin. Kurssi on pakottanut kuuntelemaan omaa "sisäistä dialogia" ja oman kitinänsä kuunteleminen ei ole aina kaikista miellyttävintä ajanvietettä. Mutta se on paljastanut monia tyypillisiä tapoja ja ajatusmalleja johon putoan uudelleen ja uudelleen. Minulla on esimerkiksi tapana heittää huumoriksi kaikki kehut, joita ihmiset yrittävät minulle antaa. Jokainen kehu saa aikaan oksennusreaktion jonka aikana syljen ulos jotain "nerokasta" kommenttia, joka jollain lailla mitätöi kehua itseään. Alitajuntaisesti en siis "ota kehua vastaan". Jouduinkin kysymään muutamalta treenikaveriltäni mikä heidän mielestään on minun vahvuuteni koiran ohjaajana ja treenikaverina enkä saanut vastata heidän kehuihinsa muulla tavalla, kun sanomalla kiltisti "kiitos". Pelkästään kehujen kalastaminen muilta oli kamalaa ja jos totta puhutaan niin melkein jokaiseen kommenttiin halusin vastata jotain ovelaa. Näitä asioita olemme pohtineet kurssilla ja se on saanut minut ajattelemaan vanhoja käytösmallejani uudestaan.

Narratiivista psykologiaa jonkin verran lukeneena tiedän kyllä kuinka oma sisäinen dialogimme vaikuttaa toimintaamme ja suoraan hyvinvointiin. Kun sisäinen dialogini on kokeeseen menossa "tehdään meidän näköinen suoritus eli pohjamudissa ryvetään" tai "Popa haukkuu kuitenkin, ihan kohta se haukkuu, se jännittyy, nyt se haukkuu.." niin näistä tulee helposti itseään toteuttavia ennustuksia. Popan tapauksessa olen erityisesti huomannut miten minun varovaisuuteni ja jännittymiseni saavat sen jännittymään mikä aiheuttaa taas ääntelyä. Silloin kun yritän "pitää olemuksellani Popan hiljaa" niin todennäköisesti se huutaa kahta kauheammin. Rentous pitäisi siis löytää ensin itsestä ja tuoda se sitten Popalle.

Kurssilla on joutunut myös pohtimaan paljon omaa motivaatiota. Minun tapauksessani tein oikein motivaation ruumiinavauksen ja mietin miten se on joskus toiminut. Miksi alunperin lähdin harrastamaan koirien kanssa? Mitkä ovat tavoitteeni? Mikä minua motivoi? Näiden pohtiminen auttaa laittamaan kisajännityksen perspektiiviin. Tutkimuksieni mukaan minua motivoi jo paljon itseni voittaminen ja kisoihin meneminen jännityksestä huolimatta. Meni koe niin tai näin, olen jo voittanut itseni käymällä sen kaiken läpi.

Kaiken kaikkiaan on ollut tähän mennessä hyvä kurssi ja odotan innolla jatkoa.

Täytekuvaksi Priyan söpö kesäinen kuva koska joku kuva pitää aina olla 

Muutenkin meille kuuluu hyvää. Prillis on paremmassa kunnossa ja päässyt taas puuhastelemaan rally-tokoa. Popa on harjoitellut hiljaisuuden lisäksi koiratanssin positioiden välillä siirtymistä pelkästään sanallisen vihjeen avulla. Tytöt tekevät juoksuja, mutta toivottavasti pitkittävät vielä sen verran, että toukokuun alussa mennään taas rallykokeeseen jännittämään.


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Olipa kerran laulukisat

Menin sitten hetkellisessä mielenhäiriössä ilmoittamaan Popan toiseen koiratanssikisaan. Koiratanssikisoja on tarjolla sen verran harvoin ja minun osallistumistani rajoittaa aina sama vanha autottomuus, joten lähellä olevat tanssikisat houkuttelivat aivan liikaa. Joten vastoin kaikkea järkeä laitoin ilmoa menemään. Vaikka tiesin että en ehdi tekemään kisojen välissä vanhoille ongelmille yhtään mitään.

Minulla oli koko kisoja edeltävän päivän sellainen fiilis, että tämä ei ole hyvä idea. Oma pää oli jossain ihan muualla (tarkemmin yhdessä aivan ihanassa fantasiatarinassa, jossa yritän naputella kirjoitushaastetta varten) ja motivaatio kisaamiseen oli tosi matalalla. Jotenkin tunsin jo ennakkoon kuinka me tullaan epäonnistumaan ja tuhlaan hyvää kirjoitusaikaani lorvimassa kisoissa, joissa en edes kuvitellut saavani hyvää tulosta.

Harmikseni täytyy todeta, että olin oikeassa.

Popa huusi suurimman osan ohjelmasta niin kovaa, että en kuullut musiikkia sen alta. Ohjelman loppupuolella luovutin jo ohjelman esittämisessä ja komensin Popan maahan rauhoittumaan. Siitä se lähti mukaan hiljaa ja teki loppu ohjelman ilman inahdustakaan.

Keräsimme silti säälipisteitä 148,0 (78,33/69,67).

Popa on siitä armoton koira, että se reagoi helposti kaikkeen ja näyttää reaktionsa usein ääntelemällä. Oli se sitten turhauma, epävarmuus, palkan odotus, ahdistus, kuumuminen.. Aina siltä pääsee ääntä. Joskus minusta tuntuu, että osaan sanoa mistä huudon lähde kumpuaa, mutta suurimman osan ajasta olen täysin kysymysmerkkinä ja osaaminen tuntuu loppuvan tähän.

Minua lohduttaa ajatus siitä, että Priyankin kanssa yhteistyö on alkanut oikeasti toimimaan vasta nyt. Prillis tuntuu nyt reilu 4-vuotiaana sopivan käteeni täydellisesti. Jossain kohtaa olen huomaamattani löytänyt punanutun käyttöohjeet ja saanut siitä kaivettua esiin sen luottavan ja ihanan treenikaverin, joksi se on kasvanut. Ehkä muutaman vuoden päästä olen löytänyt Popan käyttöohjeet ja nämä huudon täyttämät kokemukset ovat vain yksi huono muisto muiden joukossa.

Meidät parhaiten tuntevat treenikaverit ovat sanoneet että Popa kaipaa vain rutiinia ja aikaa. Olen itsekin vähän sitä mieltä. Sen autistisen professorin pääkopan täytyy täysin tietää mitä se on tekemässä, jotta se voi suoriutua siitä hiljaa. Pienikin epävarmuus saa sen jännittymään ja jännittyneenä se ilmaisee tuntemuksistaan hyvin kovaäänisesti. Kisoissa minun jännitykseni = epäselvä ohjaus = ääntely. Jotenkin meidän molempien pitäisi löytää rentous tekemiseen. Omaa pääkoppaani työstän parhaillani psyykkisen valmennuksen kurssilla. Ainakin minulla on lista epäonnistumisia mitä käsitellä kurssin neuvomilla tavoilla! Ei mene rahat hukkaan.

Jos jotain positiivista etsitään näistä kisoista niin Popa ei reagoinut enää kisapaikalla hidastumalla/ahdistumalla mihinkään. Se teki myös kehässä kaiken minkä minä siltä pyysin täydellä fokuksella. Se on kaikesta huolimatta maailman kultaisin pieni nörtti professorini, joka ei hylkää minua kesken kisatilanteen, vaikka se ei ihan ymmärräkään mistä on kyse ja yrittää huudolla selvitä sen läpi.

"Ei ole olemassa epäonnistumisia, on vain voittoja ja oppimista." Eikös se niin mene? Seuraava mato on jo laitettu koukkuun, mutta tällä kertaa menemme opettelemaan kisarutiineja rallykisoihin.




sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Olipa kerran ekat htm kisat ja muuta sellaista

Iloista pääsiäistä! Toivottavat Priya ja Popa



Kiusasin tyttöjä taas vaihteeksi valokuvauksella. Poseeraaminen kameran edessä akaa olla Poppelillekin tuttua hommaa. Sille voi oikeastaan nykäistä mitä vaan suuhun ja se tönöttää nätisti paikoillaan kunnes saa luvan liikkua. Hienot mallit!

Sitten kuulumisiin: Popa kävi korkkaamassa viralliset htm-kisat! Kisapäivää edelsi valitettavasti hiljaisempi viikko koska olin kipeänä ja tämä ei luonut mitään hyvää lähtökohtaa suoritukseen. Olin taas viimeiseen asti perumassa osallistumistani, mutta löysin itseni kuitenkin kehän reunalta jännittämästä.

Melkein eniten jännitin sirun lukemista ja kisakirjan varmennusta. Olin melko varma että harjoittelusta huolimatta Popa päättää, että sirunlukija syö pieniä bordercollieita. Syöttelin sille hätäisesti nameja kaksin käsin sillä aikaa kun tuomari yritti saada sirunlukijaa toimimaan. Popa ei edes huomannut sitä, mutta kun lukija kiljasti iloisesti löydettyään Popan sirun, painui Popa taas matalaksi. Lipesin äkkiä paikalta ja aloin nostattaa Popaa. Leikin sen kanssa ja vaadin siltä pieniä tehtäviä. Tuomari joutui nilkuttamaan perääni koska unohdin Popan rekisteritodistuksen. Poppeli kuitenkin palautui sirunlukijan kamalasta hyökkäyksestä.

Suorituksen alussa Popa oli jännittynyt ja pälyili minua ihmeissään. Se hätääntyi selvästi vähän minun tärisevistä raajoistani ja kimeästä äänestäni. Se ei kuitenkaan missään vaiheessa lopettanut tekemistä. Popa pysyi uskollisena seuruussa ja täydessä fokuksessa vaikka selvästi hidasti ja jännittyi minun sekoilustani. Jossain vaiheessa Popa rentoutui ja alkoi olla oma itsensä. Tässä vaiheessa seuraamiseen tuli mukaan ääntä ja muutakin levottomuutta.

Suorituksesta keräsimme 156 (77,33/78,66)p. ja keräsi tälläistä palautetta:

Tuomari: Henna Meriharju

Määrä: 40, Laatu:38, yhteensä: 78, Kumppanuus: 40, koreografia: 37, yhteensä: 77 (155p)

"Riittävä määrä positioita, mutta koiralla selkeitä vaikeuksia pysyä positiossa sekä kohdallaan, että ryhmissä. Se siis hypähteli tavoitellessaan positiota. Hieno asu ja kiva koreografia-idea."

Tuomari: Mari Väänänen

Määrä: 40, Laatu: 39, yhteensä: 79, Kumppanuus: 38, koreografia: 42, yhteensä: 80 (159p)

" Hauska idea teemassa ja koreografiassa. Koira oli hieman hämillään tilanteesta, liikkui aika varoen, muutama haukahdus ja liikkui ohjaajaa napsien. Vielä lisää varmuutta esiintymiseen, mutta hyvällä alulla koiratanssiura."

Tuomari: Outi Tastula

Määrä: 37, laatu: 38, yhteensä: 75, Kumppanuus: 39, Koreografia: 79 (154p) 

"Kiva teema, ohjaajan liike osuva :) Vasemmalla seuraaminen on hallussa koiralla, mutta muissa pitäisi koiran paikkaa tsekata. Olisikohan koiralle  hieman reippaampi musiikki sopivampi?" 

Olen valtavan ylpeä Popasta! Vaikka suorituksessa ei pisteillä juhlittukaan niin luottoni Popaan lisääntyi tämän kokeen jälkeen hurjasti. Yhteistyö kisoissa kärsii vielä molempien jännityksestä, mutta Popa on silti osoittunut näissä kolmessa kilpailussa todella luotettavaksi kisakaveriksi. Se yrittää aina parhaansa ja on suorituksessa mukana vaikka vähän jännittäisikin.